Perussuomalaiset aikoo erottaa kansanedustaja James Hirvisaaren puolueesta. Puoluehallituksen työvaliokunta esittää yksimielisesti, että kansanedustaja James Hirvisaari erotetetaan.
- Puhuimme asiasta työvaliokunnassa tänä aamuna ja kuultuamme Hirvisaarta päädyimme yksimielisesti ehdottamaan erottamista puolueesta, puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo sanoo.
Hänen mukaansa syynä ei ollut yksistään Hirvisaaren ystävän Seppo Lehdon viime viikolla eduskunnassa tekemä natsitervehdys, vaan pitkäaikainen toiminta.
- Lähtisin ajattelemaan, että tämä on kokonaisuuksien summa, Slunga-Poutsalo sanoo.
Hän kuitenkin muistuttaa, että kansanedustaja on vastauussa vieraistaan eduskunnassa.
- Nyt nähtiin, että piste on tässä, kamelin selkä on katkennut.
Slunga-Poutsalo uskoo, että puoluehallitus kokoontuu päättämään asiasta pikapuoliin.
Työvaliokuntaan kuuluvat puolueen puheenjohtaja Timo Soini, kansanedustaja Jussi Niinistö, kansanedustaja Hanna Mäntylä, kansanedustaja Juho Eerola ja puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo.
Asiasta kertoi ensimmäisenä STT.
Kenttä kyllästynyt kohuihin
Slunga-Poutsalon mukaan vakavin Hirvisaaren toiminnasta puolueelle koitunut haitta on osunut kenttäorganisaatioon. Puolueen sisäinen palautemäärä ryöpsähti viime vuorokauden aikana natsitervehdyskohun myötä.
- Kuntapuolella päätöksenteossa olevat perussuomalaiset - siis valtuutetut ja luottamushenkilöt - kokevat, että heidän puolueen eteen tekemänsä tekemänsä työ valuu hukkaan tällaisten kohujen vuoksi.
- Tämä on mielestäni se vakavin asia, että meidän kentällä olevat ihmiset kokevat, että heidän työtään ei meidän edustajistossa eräät ihmiset arvosta, vaan seilaavat näillä kohuilla.
Vastaavaa palautetta ei ole kertynyt muista kansanedustajista, Slunga-Poutsalo kertoo.
Puoluesihteerin mukaan Hirvisaaren jatkuva oman linjan vetäminen on jo käynyt raskaaksi puolueessa.
- Kohun tynkää on ollut koko tämän ajan, tässä on seilattu kohusta kohuun uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Meidän valtuutettujen ja ryhmän ja puolueen porukat alkavat olla aika väsyneitä.