Mistä on kyse?
Kuntien pitää puristaa jostakin miljardin euron säästöt eli nipistettävää on noin kaksi sataa euroa jokaista kuntalaista kohden. Perussuomalaisten Ismo Soukola löytää konkreettisen säästökohteiden muun muassa koulupuolelta.
Soukolan mukaan Suomessa ei pitäisi olla sellaisia pyhiä asioita, kuten esimerkiksi ilmainen kouluruoka.
– En tarkoita sitä, että opiskelija maksaisi ruoan tuotantokustannukset kokonaan, vaan siitä olisi joku osa, mikä ei todellakaan sitten veisi ketään vararikkoon. Tällaisia tabuja pitää pystyä murtamaan ja katsomaan avoimesti, mistä me voimme saada säästöjä ja missä me voimme saada kuntalaisia itse osallistumaan kustannuksiin ehkä tasapuolisemmin ja paremmin kuin tähän saakka, Soukola perustelee.
Soukola myöntää, että hänen kommenttinsa saattaa hyvinkin olla sohaisu "kusiaispesään".
"Säästämiseen ei ole patenttilääkettä"
Sosiaalidemokraattien Tarja Filatov muistuttaa, että säästämiseen ei ole patenttilääkettä. Hyvin toimivista ja kustannustehokkaista käytännön ratkaisuista voi löytyä säästöjäkin.
– Forssan terveydenhuolto on yksi sellainen, joka on itse asiassa aika paljon paremmin järjestetty kuin monessa muussa paikassa. Se on sellainen, mitä olemme yrittäneet miettiä, miten sitä oppia voisi hyödyntää jossakin muualla.
– Ja kun se kustannus ja laatu eivät näissä kuntapalveluissa kumminkaan aina korreloi. Se missä käytetään enemmän rahaa, ei takaa sitä, että siellä olisi paremmat tulokset, Filatov linjaa.
Johannes Koskinen (sd.) ja Timo Heinonen (kok.) ovat sitä mieltä, että hallituilla toimilla voidaan säästää useammasta kohteesta, joskin harkitusti.
Heinonen myöntää, että tavalla tai toisella säästöt tulevat varmasti näkymään sosiaali- ja terveydenhuollossa ja koulupuolella. Hän nostaa esiin myös subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisen myös siihen tilanteeseen, kun kumpikin vanhempi on kotona.
Kantahämäläiset kansanedustajat keskustelivat säästöistä Yle Hämeen Politiikan puhemylly -ohjelmassa.