Svenska Ylen Huvudstadsregionenin mukaan Helsingin kokoomus saa vuosittaista tukea Hartelalta, mutta kokoomuksen valtuutetut eivät jäävää itseään rakennusliikettä koskevassa päätöksenteossa.
Puolueen Helsingin piiri on saanut Hartelalta tukea 5 000 - 15 000 euroa vuodessa 2000-luvun alkupuolelta lähtien.
Kaupunginhallituksen jäsen ja Helsingin kokoomuksen piirihallituksen varapuheenjohtaja Lasse Männistö kuitenkin vakuuttaa kaikkien rakennusliikkeiden olevan päätöksenteossa tasavertaisia.
Hänen mukaansa puolueen jäsenet eivät ole jäävejä tekemään Hartelaa koskevia päätöksiä, sillä poliitikoilla ei ole suoraa yhteyttä Helsingin piiriin.
Hartela on viime vuosina kasvattanut osuuttaan pääkaupunkiseudun rakennusmarkkinoilla.