Mistä on kyse?

Veronkierrosta voisi selvitä vailla pelkoa rikosseuraamuksista, jos palauttaa vaikka Luxemburgiin verottajalta piilottamansa miljoonat vapaaehtoisesti Suomeen, maksaa verot ja mahdolliset veronkorotukset.

Verokarhun ulottumattomissa veroparatiisimaiden pankeissa eri puolilla maailmaa on yksityishenkilöiden rahaa arviolta satoja miljoona - todellista summaa tietää tuskin kukaan. Näistä tileistä ei juuri ääntä pidetä.

Verojaostossa on nyt keskusteltu, pitäisikö Suomessakin asiasta säätää lailla. Monessa muussa maassa tällainen laki on käytössä.

Verojaoston puheenjohtaja Sampsa Kataja (kok.) pitää lain säätämistä tarpeellisena ja kiireellisenä. Hän kertoo, että muun muassa Ruotsissa kokemukset ovat hyvät. Vuoden 2010 jälkeen noin 4 000 veronkiertäjää on tullut katumapäälle ja verottaja on kerännyt noin 150 miljoonaa euroa verottajalta piilossa ollutta rahaa.

Nykyiset keinot purevat veronkiertäjiin huonosti. Tämän osoittaa myös liechtensteinilaisesta LGT-pankista sattumien kautta löytyneet 50-60 miljoonaa, jotka ovat suomalaisten omistuksessa. Verottaja on kerännyt veroja näistä tapauksista yhteensä 10 miljoonaa.

– Mitä pikemmin tällaisesta säädetään, sitä parempi. Ruotsin kokemuksiin viitaten puhutaan pelkästään verotuotoissa sadoista miljoonista. Kansantalouden piiriin saatavassa varallisuudessa puhutaan jo miljardeista, mitä voisi saada euroja kotiutettua Suomeen, sanoo Kataja.

Asia on aika alkuvaiheessa, eikä verojaostossa ole pohdittu yksityiskohtia.

Heikkeneekö veromoraali?

Verojaoston jäsen Kari Uotila (Vas.) pitää asian selvittämistä tärkeänä. Hänen periaatteensa on, että ensin täytyy käyttää tavanomaiset keinot, jotta "rosvot saadaan kiinni", mutta voidaan selvittää myös muiden keinojen käyttämistä.

Uotilan mukaan punnittavana ovat toisaalta verotuotot ja toisaalta veromoraalin heikkeneminen.

– Onko se keino saada verotuloja yhteiskunnalla, vai onko se veromoraalin heikentämistä? Toisaalta voi olla hyvä, että yhteiskunnassa viriää sellainen keskustelu, että rehellisyys kunniaan.

Vihreiden Osmo Soininvaara kertoo, että asiaa voidaan pohtia, jos se on tuottanut hyviä tuloksia muualla, mutta rikkaiden suosiminen tässä haiskahtaa.

– On kuitenkin kiusallista, että rikosten lievennykset sattuvat osumaan hyväosaisiin.

Oppositiopuolueista keskustan Mika Lintilä pitää jonkinlaisen tarkastelun tekemistä kannatettavana. Mitä siitä sitten seuraa, jää nähtäväksi.

– Tarkastelu on syytä tehdä, se on sitten oma prosessinsa.

Samoilla linjoilla on perussuomalaisten jaostojäsen Ville Vähämäki. Hän sanoo, ettei selvittämisessä hävitä mitään.

"Kannattaa harkita"

Verohallinnon johtava lakimies Matti Merisalo korostaa, ettei verohallinnolla ole mitään virallista kantaa asiaan, koska lainsäätäjät säätävät verolait.

Verojen kerääminen vapaaehtoisella ilmoituksella on verottajan kannalta suhteellisen helppo toteuttaa, eikä se juuri aiheuta lisäbyrokratiaa. Hän nostaa kuitenkin esiin eettisen ongelman vertailtaessa eri rikoksista aiheutuvia seuraamuksia.

– Tällaisessa järjestelmässä verorikoksesta pääsee maksamalla, kun vastaavan tason muusta rikoksesta joutuu istumaan vankilaan ja lisäksi maksamaan. Siinä on tällaisia eräitä vaikeita eettisiä kysymyksiä, sanoo Merisalo.

Merisalo mainitsee, että kokemukset muista Pohjoismaista, Ruotsista ja Norjasta, ovat hyviä.

Sampsa Kataja (kok.) huomauttaa, että rikoslaissa olevaa katumuspykälää voitaisiin soveltaa myös verolakeihin. Hän ei näe asiassa suurta moraalista ongelmaa. Kun muut keinot ovat jokseenkin tehottomia, niin valtio ja veronmaksajat hyötyisivät vapaaehtoisuuteen perustuvasta varallisuuden palauttamisesta.

– Tämä saattaisi myös kannustaa isänmaallisia henkilöitä palauttamaan varojaan Suomeen, arvelee Kataja.

– Monessa tapauksessa verokarhulta piilossa olevat talletukset ovat ns. vanhaa rahaa, vanhoilla tileillä jostain vuosikymmenten takaa, kertoo Kataja.

Monet yksityiskohdat ovat vielä auki. Muun muassa veroseuraamusten määrä ja aikaraja, minkä puitteissa varoja voisi kotiuttaa. Sampsa Katajan mukaan niin kutsuttu katumuspykälä koskisi yksityishenkilöitä.

Katajan mukaan verojaosto ottaa kantaa asiaan lähipäivinä. Sitten asia etenee eduskuntaan valtiovarainvaliokunnan mietintönä. Sen jälkeen eduskunta voi ottaa kantaa siihen, lähdetäänkö asiaa selvittämään. Hallitus ei ole esittänyt lakia, mutta eduskunta voi puida asian selvittämistä myös mietinnön pohjalta.

Niin kutsuttuun kaksoisrangaistavuuden luomaan porsaanreikään on tulossa muutoksia lakiuudistuksella, jota odotetaan voimaan ensi vuonna.

Korkeimman oikeuden kesällä tekemän linjauksen perusteella liechtensteinilaisen LGT-pankin suomalaistalletukset eivät voi edetä esitutkintaan niiltä osin, kuin hallinnollisia seuraamuksia veronkorotusten muodossa jo on määrätty.

KKO linjasi, että suomalainen lainkäyttö on ollut ristiriidassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kannan kanssa. Jos jotain asiaa on tutkittu veronkorotuksena, sitä ei voi viedä poliisitutkintaan, koska samasta asiasta ei voi antaa kahta tuomiota.