Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ehdottaa Fortumin sähköverkkojen pitämistä kotimaisessa omistuksessa.
Valtio-omisteinen Fortum ilmoitti viime tammikuussa, että se selvittää sähköverkkojensa myymistä ulkopuoliselle toimijalle.
Sipilän mielestä Fortumin verkkojen ulkomainen omistus olisi huono vaihtoehto, ja monopolitoimialat sopivat huonosti markkinavoimien myllerryskentäksi.
- Olemme esittäneet valtio-omisteista Infra Oy:tä, joka pitäisi huolen väylistä, teistä ja rautateistä. Mikseivät sähköverkotkin sopisi osaksi Infra Oy:tä, Sipilä sanoi Ylen Ykkösaamussa lauantaina.
Siirtomaksuista saataisiin Infra Oy:lle Sipilän mukaan hyvää, valtion budjetin ulkopuolista tulovirtaa. Tuotto olisi jopa kahdeksan prosenttia.
Samalla voisi Sipilän mukaan luoda kansanobligaatioita, jotka tuottaisivat paremmin kuin pankkien korot. Sipilä uskoo, että obligaatiot kiinnostaisivat myös eläkeyhteiöitä ja muita institutionaalisia sijoittajia.
Kaiken monopolitoiminnan pitäisi Sipilän mielestä olla yhteiskunnan hallinnassa.
Terveyspalvelut maakuntien vastuulle
Sipilä valotti myös keskustan tuoretta ehdotusta sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoituksesta. Hänen mukaansa kuntien ydintoimintoja pitäisi siirtää maakunnan järjestämisvastuulle.
- Maakunnallisesti sairaanhoitopiirin päälle rakennettuna olisi yksi rahapussi, johon kaikki rahat ohjautuisivat, Sipilä sanoi.
Sipilä laskeskeli Kainuun mallin perusteella, että yksikanavaiseen terveydenhuollon rahoitukseen siirtyminen toisi koko maassa 650–700 miljoonan euron säästöt.
"Keskusta tukee Rehniä kaikin tavoin"
Sipilän mukaan keskusta tekee kaikkensa, jotta EU-komission varapuheenjohtaja Olli Rehn (kesk.) asetettaisiin liberaalidemokraattien ALDE-ryhmän kärkiehdokkaaksi ensi kevään eurovaaleissa. Hänen mukaansa neuvotteluja muiden ALDE-puolueiden kanssa on käyty tälläkin viikolla.
- Uskon, että mahdollisuudet ovat ihan kohtuulliset, Sipilä arvioi.
Hän painotti kuitenkin, että keskustan kotimaan listalla kaikki ehdokkaat ovat samalla viivalla.