Syyrian tilanne nousi erityisesti esille Venäjän ja Suomen presidenttien keskusteluissa tiistain tapaamisessa Siperiassa. Lisäksi presidentit puhuivat Suomen ja Venäjän kauppaan ja talousyhteistyöhön liittyvistä asioista.
- Putin valotti heidän näkemyksiään Syyrian kysymyksestä. Itse otin esiin ääriainesten käyttäytymisen, jota on viimeksi Nairobissa nähty, ja pitkin Lähi-itää laajemminkin. Olisi laajempaakin halukkuutta miettiä, mitä kansainvälinen yhteisö voisi tässä asiassa yhdessä tehdä, kertoi presidentti Niinistö tiedotustilaisuudessa keskustelujen jälkeen.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tapasi Venäjän presidentin Vladimir Putinin työvierailullaan Njaganissa Hanti-Mansiassa.
Venäjä on Suomen toiseksi suurin vientimarkkina ja Venäjällä toimii yli 600 suomalaisyritystä. Presidenttien keskusteluissa nousivat esille yhteistyönäkymät laivanrakennusalalla sekä Venäjän WTO-jäsenyyteen liittyvät kysymykset.
Presidentti Niinistö totesi olevansa erityisen ilahtunut siitä, että Venäjältä Suomeen suuntautuvien investointien määrä on lisääntynyt huomattavasti.
Niinistö kertoi keskustelleensa Putinin kanssa myös Murmanskin edustalla pidätettyjen Greenpeacen aktivistein tilanteesta. Presidenttien mukaan asiaa selvitellään ulkoministeriötasolla.
Suomen ja Venäjän presidentit käynnistivät myös virallisesti Fortumin uuden voimalaitoksen Njaganissa.