Suomi on pieni maa ja puheenaiheita rajallisesti. Vähän kuin hiljainen kirkonkylä, jonka Bar-Baarissa joutuu juoruamaan naapurikylän asioista.

Uutistyhjiössä tiedotusvälineet on helppo kaapata omalle asialle.

Riittää, että pari historian tunneilla nukkunutta neropattia saa päähänsä järjestää Hetero-Priden. Toimittajat laukkaavat paikalle kuin kiimaisen tamman haistaneet orhit.

Vihdoinkin jotain uutta ja jännittävää!

Pariin viikkoon Suomeen ei tuntunut muuta uutista mahtuvan kuin Hetero-Pride.

Kansalaiset osoittautuivat toimittajia viisaammiksi. Viikkojen mediamyllytyksen jälkeen eduskuntatalon portaille saapui toimittajien, poliisien ja vastamielenosoittajien lisäksi vain kourallinen väkeä.

Median heterosaatio ei tuottanut odotettua tulosta.

Myös jälkiuutisointi oli taattu, kun osa Hetero-Priden järjestäjistä ajeli päänsä, pukeutui pilottitakkeihin ja nosteli käsiään kameroille.

Tai kun muutama Kokoomuksen nuorten liiton jäsen vaivautui äänestämään yhdistyksen puheenjohtajavaalissa, ja liitto sai Lapuan liikkeen elämänkatsomuksekseen ilmoittaneen puheenjohtajan.

Kun edes puheenjohtajan sinimusta Kosola-paita ei poikinut kuin pari pikkujuttua, julkaistiin periaateohjelma, jonka varmasti tiedettiin saavan median kuolaamaan. Siihen oli koottu kaikki tärpit Nato-jäsenyydestä kehitysavun lakkauttamiseen ja kansanryhmää vastaan kiihottamisen laillistamiseen.

Johan toimittajat ja some-kommentaattorit lopulta heräsivät.

Puheenjohtaja ei vaan ollut ehtinyt lukea periaateohjelmaa ennen kuin joutui puolustamaan sitä julkisuudessa. Ehkä tarkoituksella, koska kameroiden edessä takeltelu toi ohjelmalle vain lisää julkisuutta.

Sitä paitsi Nato olisi ollut kansallismieliselle Lapuan liikkeelle kauhistus, eikä sananvapauden rajoitusten purkaminen totisesti ollut painokoneiden särkijöinä kunnostautuneiden lapualaisten asialistalla.

Mediatila on helppo kaapata, kun edes korkeinta valtaa Suomessa käyttävässä eduskunnassa ei tapahdu mitään uutisoimisen arvoista.

Eduskunnassa pidetyt puheet ja käsitellyt asiat ovat niin umpitylsiä, että syksyn poliittiseksi pääuutiseksi nousi värikäs kravatti. Ensimmäisenä päivänä pohdittiin kravatin raitojen merkitystä, toisena arvuuteltiin eduskunnan puhemiehen reaktiota raitojen järjestykseen, ja kolmantena päivänä kravatin raidat jo kohosivat Helsingin taivaalle. Tuplana.

Vastaavaan suoritukseen ovat pystyneet vain Pohjois-Korean tiedotusvälineet kertoessaan Rakkaan Johtajan Kim Jong-Ilin syntymästä.

On todella haastavaa työtä täyttää lehden sivut ja uutislähetyksen minuutit joka päivä, jos mitään mielenkiintoista ei oikeasti tapahdu.

Jos oikeita uutisia ei riitä joka päivälle, voitaisiin sopia lehtien ilmestyvän tästedes vain joka toinen päivä, ja televisiossakin riittäisivät vain yhdet uutiset päivässä.

Ja jos jonain päivänä ei ole tapahtunut mitään mielenkiintoista, uutisten asemesta voitaisiin lähettää vaikka piirrettyjä, mieluiten Vaaleanpunaisia Panttereita.

Jyrki J.J. Kasvi
Kirjoittaja on Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus TIEKEn tutkimus- ja kehitysjohtaja