Hallituspuolueiden kannattajien arvot ja asenteet ovat poikkeuksellisen kaukana toisistaan. Elinkeinoelämän Valtuuskunta EVA:n tutkimuksen mukaan kannattajien ajatukset ovat hallitusyhteistyön aikana jopa erkaantuneet toisistaan.
Aiemmin yhteinen hallitustaival on lähentänyt puolueiden kannattajia. Esimerkiksi vuonna 2000 Lipposen sateenkaarihallituksen aikaan koko puoluekentän sisäinen mielipidehajonta oli kaikkein vähäisintä, ja esimerkiksi kokoomuksen äänestäjät olivat tuolloin lähempänä valtavirtaa kuin kertaakaan sen jälkeen.
EVA:n tutkimuspäällikön Ilkka Haaviston mukaan muutoksen taustalla on monia syitä, kuten poliittisten voimasuhteiden ja poliittisen kulttuurin muutos. Toisaalta kannattajat ovat reagoineet huonoksi mieltämäänsä hallitusyhteistyöhön.
- Esimerkiksi hallitusohjelman voidaan nähdä sitovan liikaa. Se voi näyttää siltä, ettei hallitus pysty tekemään päätöksiä ajassa, hän sanoo.
Suhtautuminen hyvinvointivaltioon jakaa päähallituspuolueiden kannattajia
Pääministeripuolue kokoomuksen kannattajat eroavat muista erityisesti Nato-myönteisyydessä sekä käsityksessä hyvinvointivaltion tilasta. Kokoomuksen kannattajat torjuvat muita useammin väitteet hyvinvointiyhteiskunnan alasajosta ja eriarvoisuuden liiallisesta kasvusta. He ovat myös muita kehitysoptimistisempia, eli näkevät talouskasvun mahdollisena useammin kuin muut.
Kokoomuksen kannattajien mielipiteet menevät eniten ristiin vihreiden ja erityisesti vasemmistoliiton kannattajien kanssa.
SDP:n kannattajat puolestaan erottaa muista erityisesti käsitys sosiaaliturvan kannustusvaikutuksista, huoli eriarvoisuuden kasvusta ja varautunut suhtautuminen yrittäjien vaurastumiseen. He uskovat muita vähemmän siihen, että yrittäjien vaurastuminen nostaisi kaikkien elintasoa.
SDP:n kannattajien ajatuksen ovat kauimpana kokoomuksen ja RKP:n kannattajien ajatuksista.
EVA on tehnyt arvo- ja asennetutkimuksia vuodesta 1984 lähtien.