Mistä on kyse?

Kouvolan rajuja säästölistoja kritisoidaan lautakuntien sisältä. Hyvinvointipalveluiden kolme lautakuntaa kokoontuvat keskiviikkona keskustelemaan, miten ne saisivat kasaan yhteensä noin 16,7 miljoonan euron säästöt. Säästöt kerättäisiin seuraavien neljän vuoden aikana.

Hyvinvointipalveluiden lautakuntien lisäksi myös liikelaitosten johtokunta kokoontuu päättämään 3 745 600 euron säästöistä.

Moni lautakuntien jäsen olisi toivonut, että palveluiden säästölistat olisi otettu käsittelyyn vasta kaupungin henkilöstövähennysten jälkeen. Kouvolan tavoitteena on vähentää 600 henkilöä ensi vuoden loppuun mennessä.

Aikuisväestön lautakunta: Tietoa puuttuu, vaikutukset epäselvät

Aikuisväestön lautakunnan eteen lävähtää 6 050 000 euron edestä säästettävää. Mukana ovat esimerkiksi Kouvolan jäähallin yhtiöittäminen ja Kuusankoskitalon siirtäminen Kouvola Innovationin alle.

Perinteisempiä säästökeinoja edustavat Haanojan, Lehdokin ja Korian kirjastojen lakkauttaminen, Korian terveysaseman lakkauttamisen aikaistaminen ensi vuoteen sekä vuodeosastopaikkojen vähentäminen 80:llä kappaleella vuoteen 2017 mennessä.

Lautakunnan varapuheenjohtaja Matti Norpan (sit.) mukaan leikkausten vaikutuksia on vaikea ennustaa. Hänen mielestään organisaatiouudistus olisi pitänyt viedä läpi ensin.

– Se säästölistahan on ihan hirveä. Minun mielestäni vaikutuksia olisi pitänyt pohtia ensin, Norppa sanoo.

Aikuisväestön lautakunnan jäsen Birgit Koskela (kok.) on Norpan kanssa samoilla linjoilla.

– Suurimmat säästöt tulevat nimenomaan henkilöstövähennyksinä ja organisaatiota huomattavasti keventämällä. Kaikkeen ei ole nyt riittävästi taustatietoa, että pystyttäisiin päätöksiä tekemään, Koskela arvioi.

Lasten- ja nuorten lautakunta: Kouvola-lisä kiistakapulana

Lasten- ja nuorten lautakunnan säästöpotti on kolmikosta suurin: 7 610 000 euroa. Suurimpana puheenaiheena on todennäköisesti kotihoidontuen kuntalisän, eli Kouvola-lisän, poistaminen.

Vaikka lisän poisto toisi merkittävät säästöt, 1 150 000 euroa vuodessa, lautakunnan puheenjohtaja Päivi Kossila (sd.) uskoo Kouvola-lisän olevan myös ensi vuoden budjetissa.

– Varmaan löytyy yhteisymmärrys yli puoluerajojen. Sen täytyy säilyä jo siitä syystä, että meillä ei ole tarkkaa tietoa valtakunnan supistuksista, joita päivähoidon puolelle on tulossa, Kossila kertoo.

Kossila jakaa Norpan ja Koskelan huolen.

– Kyllä kieltämättä hirvittää ja siinä on jäänyt huomioimatta myös meidän kehittämissuunnitelmat, Kossila sanoo viitaten Kouvolan tulevaan organisaatiomuutokseen.

Kouvola-lisän poistamisen lisäksi lautakunnan eteen tulevia säästöehdotuksia ovat muun muassa perhepuistojen laittaminen kiinni vuonna 2016 sekä peruskoulun ja lukioiden tuntikehysten leikkaaminen.

Ikäihmisten lautakunta: Mihin jonossa olevat ikäihmiset mahtuvat?

Ikäihmisten lautakunta pyrkii löytämään yhteensä 3 002 500 euron säästöt. Suurimpana yksittäisenä säästönä listaan on kirjattu yhden laitosyksikön lakkauttaminen, joka olisi määrä toteuttaa jo ensi vuonna. Lakkautuksen arvioidaan säästävän kaupungille 1 250 000 euroa. Tämä kohta on myös listan kiistanalaisin, ainakin jos lautakunnan varapuheenjohtajalta kysytään.

– Kyllä lautakunnassa joudutaan käymään aika tiukkojakin keskusteluja. Toisaalta kuitenkin toistasataa ikäihmistä jonottaa paikkaa. Mihin he mahtuvat, jos yksiköitä suljetaan, varapuheenjohtaja Sinikka Rouvari (kok.) kysyy.

Laitosyksikön lakkautuksen lisäksi ehdotusten joukossa on henkilötyövuosien ja ostopalveluiden vähentäminen. Myös omaishoidon vapaapäiviä ehdotetaan maksulliseksi jo ensi vuoden alusta alkaen.

– Omaishoitokohta on kyllä sellainen, joka keskusteluttaa kovasti. Se ei minun mielestäni ole välttämättä ihan oikein, Rouvari sanoo ehdotuksesta.

Hyvinvointipalveluiden lautakuntien lisäksi myös liikelaitosten johtokunta kokoontuu päättämään 3 745 600 euron säästöistä.

Muokattu 26.9. 6:45: Muutettu otsikkoa ja lisätty juttuun myös hyvinvointipalveluiden lautakuntien säästöt.