Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen moittii hallituksen rakennepakettia epämääräiseksi. Laanisen mielestä paketin tueksi ei ole esitetty uskottavia laskelmia.

Iitissä puhunut Laaninen viittaa hallituksen rakennepaketin tausta-aineistoon, joka julkistettiin valtiovarainministeriön internetsivuilla joitakin päiviä sitten.

– Aineiston perusteella kotihoidon tuen leikkaus on ainoa hallituksen päätös, jonka vaikutuksista on olemassa edes osittaisia laskelmia, Laaninen moittii.

Keskustan puoluesihteerin mielestä valtiosihteeri Martti Hetemäen johdolla laaditusta aineistosta ei saa vastausta siihen, kuinka paljon rakennepaketilla pystytään paikkaamaan kestävyysvajetta. Hallitus itse on ilmoittanut, että tavoitteena on koko 9 miljardin euron kestävyysvajeen kurominen umpeen.

– Tältä hallituskaudelata on jo useita esimerkkejä, joissa hallitus on tehnyt päätöksiä puutteellisin tiedoin, Laaninen muistuttaa.

Aineisto julki jälkijunassa

Laanisen moittima Hetemäen työryhmän yksityiskohtainen tausta-aineisto ilmestyi valtiovarainministeriön nettisivuille tiistaina, runsaat kaksi viikkoa budjettiriihen ja rakennepäätösten jälkeen eikä siitä tiedotettu erikseen. Aineistosta ilmenee, ettei hallitus niellyt kaikkia työryhmän ehdotuksia sellaisenaan.

Listalla oli muun muassa vuorotteluvapaan lakkauttaminen kokonaan ja opintotuen muuttaminen nykyistä lainapainotteisemmaksi. Hallitus tyytyi tiukentamaan vuorotteluvapaan ehtoja ja rajaamaan opintotuen kestoa.