Mistä on kyse?

Porin perussuomalaisten esitys teknisen palvelukeskuksen ja vapaa-aikaviraston yhdistämisestä herättää sekä myönteisiä että kielteisiä kommentteja. Perussuomalaisten mukaan Porin hallintomallia on selkiytettävä.

Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Tapio Furuholm tyrmäsi aamulla tuoreeltaan perussuomalaisten esityksen. Sen sijaan SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Esa J. Wahlman ja kokoomuksen ryhmänjohtaja Juha Vasama tukevat ajatuksen selvittämistä.

– Kannatamme selvittämistä nimenomaan hallinnon keventämisen näkökulmasta. Hallintokuntien työnjako on käytävä läpi kokonaisuus edellä, ei yksittäiset hallintokunnat edellä, Juha Vasama sanoo.

– Olemme pohtineet tätä samaa asiaa jo kymmenen vuotta sitten. Kun hallintokuntia viimeksi yhdistettiin, teknisen toimen ja vapaa-aikaviraston yhdistäminen oli pohdinnassa. Asiassa ei kuitenkaan saatu ratkaisua aikaan. Nyt voi olla niin, että Koivulan kentän ruohoa leikkaa yhden viraston mies ja siinä vieressä kadunvarren ruohoa ajaa toisen viraston mies, Esa J. Wahlman pohtii.

Wahlmanin mukaan seuraava kerta virastojen yhdistämisen pohtimiseen on vuosina 2014–2015 Porissa todennäköisesti tehtävä hallinnon uudistaminen. Samassa vaiheessa on tarkoitus pohtia myös esillä ollutta ministerimallia.

Kaikki teknisen lautakunnan jäsenet eivät innoissaan

Perussuomalaisten ryhmää valtuustossa johtava Janne Salonen on itse teknisen lautakunnan jäsen. Hän siis on ehdottamassa hallintokuntien yhdistämistä.

Kaikki teknisen lautakunnan jäsenet sen sijaan eivät ole samalla linjalla hallintokuntien yhdistämisen tarpeellisuudesta. Esimerkiksi Tero Savala (sd.) ei kannata ehdotusta.

– Joitain teknisen toimen ja vapaa-aikaviraston toimintoja voidaan yhdistää, mutta en kannata näiden virastojen täydellistä sulauttamista toisiinsa. Pelkään, että siinä nuoriso- ja vapaa-aikapuoli jäisi liian vähälle huomiolle. Lisäksi jo tällä hetkellä teknisen lautakunnan käsittelemät asiakokonaisuudet ovat hyvin laajoja. Jos niihin lisättäisiin vielä vapaa-aikalautakunnan asiat, luottamushenkilöillä ei välttämättä olisi enää kunnolla aikaa valmistautua päätöksentekoon, SDP:n ryhmää teknisessä lautakunnassa vetävä Savala sanoo.

Vapaa-aikavirasto vastaa Porissa muun maussa liikuntapaikoista ja nuorisotiloista. Teknisen viraston alaa on muun muassa puistojen ja katujen kunnossapito.