Etelä-Savon maakuntajohtajan paikkaa hakee yhdeksän hakijaa. Hakemuksensa ovat jättäneet Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimiston johtaja, yhteiskuntatieteiden maisteri Kari Aalto Brysselistä,

kunnanjohtaja, yhteiskuntatieteiden maisteri Toni Auvinen Tuusniemeltä, Työterveyslaitoksen aluejohtaja, filosofian tohtori Juha Heikkinen Kuopiosta,

Raja- ja merivartiokoulun johtaja, eversti Vesa Huuskonen Ruokolahdelta, Kuntaliiton kehityspäällikkö, oikeustieteiden lisensiaatti Ulla Karvo Helsingistä,

SAK:n elinkeinopoliittinen asiantuntija, yhteiskuntatieteiden maisteri Auli Korhonen Tampereelta, rehtori, kasvatustieteiden maisteri ja luokanopettaja Minna Lintonen Forssasta,

vapaa toimittaja Matti Mäkelä Varkaudesta ja Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn ylijohtaja,valtiotieteiden maisteri Hannu Rossilahti Vantaalta.

Useilla hakijoista on poliittinen tausta. Kari Aallolla on SDP-tausta, Minna Lintonen on SDP:n entinen kansanedustaja ja Auli Korhonen on vaikuttanut niinikään SDP:ssä. Hannu Rossilahdella puolestaan Keskusta-tausta ja Toni Auvinen on ollut Keskustan eduskuntavaaliehdokas Etelä-Savon vaalipiirissä. Ulla Karvo puolestaan on Kokoomuksen entinen kansanedustaja. Matti Mäkelä on ollut Vihreiden

kunnallisvaaliehdokkaana Varkaudessa.

Valinta alkaa maanantaina

Maakuntajohtajan paikka on ollut auki kuukauden. Viimeisimmät hakijat jättivät hakemuksensa torstai-aamuna.

Rekrytointiryhmä kokoontuu ensi maanantaina ja tekee päätöksen ketkä kutsutaan haastatteluun. Valintaa valmistelevassa työryhmässä puhetta johtaa maakuntahallituksen puheenjohtaja Jarkko Wuorinen (kesk.), ja varapuheenjohtajana toimii Teemu Hirvonen (sd). Ryhmän muut jäsenet ovat Mikko Hokkanen (sd), Matti Lundenius (ps), Pertti Oksa (kok.), Lenita Toivakka (kok.) ja Kaija Viljakainen (kesk.). Ryhmän sihteerinä toimii maakuntahallituksen sihteeri, maakuntaliiton hallinto- ja kehittämisjohtaja Mervi Simoska.

Maakuntavaltuusto valitsee uuden maakuntajohtajan 25.11. Pieksämäellä.

Etelä-Savon nykyinen maakuntajohtaja Matti Viialainen siirtyy Etelä-Karjalan maakuntajohtajaksi 1. joulukuuta. Viialainen on johtanut Etelä-Savon maakuntaliittoa kuusi vuotta eli syksystä 2007. Etelä-Savoon hän tuli SAK:n apulaisjohtajan paikalta.

Kiitettävästi kiinnostusta

- Näiden hakijoiden joukosta löytyy varmasti hyvä maakuntajohtaja, toteaa Etelä-Savon maakuntavaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Lenita Toivakka (kok.).

- Maakuntajohtajan tehtävä herätti kiitettävästi kiinnostusta, ja hakijoita löytyi useilta yhteiskuntaelämän sektoreilta, sanoo maakuntahallituksen 1. varapuheenjohtaja, freelancer Teemu Hirvonen (sd).