Vapaavuoren mukaan hallinnon karsimiseen on useita syitä. ELY-keskusten määrärahat vähenevät 30 miljoonalla eurolla ja koko rakennerahastokaudella on jaettavana miljardi euroa vähemmän kuin aikaisemmin. Hallitus on myös kirjannut rakennepoliittiseen ohjelmaansa hallinnon tehostamisen.

EU:n rakennerahojen jaon keskittämisestä olivat eduskunnan tiistai-illan budjettikeskustelussa huolissaan Seppo Kääriäinen (kesk.) ja Riitta Myller (sd.).

Kääriäinen kysyi, aikooko Vapaavuori toteuttaa hallinnon keskittämisen neljään ELY-keskukseen. Kääriäisen mielestä oikealta tuntuisi se, että asioista päätettäisiin niin paljon kuin mahdollista paikallisesti ja niissä yksiköissä, missä asia paikallisesti parhaiten tunnetaan - etenkin kun nykyinen järjestely toimii hyvin.

Alueiden asiantuntemus turvataan

Vapaavuori muistutti, että EU-rakennerahastovarat on tarkoitettu käytettäväksi yritystoiminnan kehittämiseen eikä hallintoon.

- Meillä on muistaakseni 370 henkeä tällä hetkellä pelkästään rakennerahastohallinnossa ja sitä on yksinkertaisesti pystyttävä vähentämään tavalla, joka kuitenkin tämän aluelähtöisyyden jatkossa turvaa.

Vapaavuoren mukaan keskittäminen tehdään siten, että asiakkaiden kontaktit ja tosiasiallinen päätöksenteko säilyvät omilla alueellaan. Asian käsittely on vielä kesken hallinnon- ja aluekehityksen ministerityöryhmässä.

Työ- ja elinkeinoministeriö on esittänyt, että neljä ELY-keskusta erikoistuu rakennerahastojen hallinnointiin ensi vuoden alusta lähtien. Tukien myöntämisestä päätettäisiin jatkossa Keski-Suomen, Etelä-Savon, Hämeen ja Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksissa. Päätöksenteko keskittyisi näin Jyväskylään, Mikkeliin, Lahteen ja Ouluun.