Hallitus vaati oppositiolta tarkkoja kannanottoja, kun eduskunta käsitteli ensi vuoden budjettia. Sekä valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) että pääministeri Jyrki Katainen (kok.) puivat puheenvuoroissaan oppositiopuolueiden omia talousvaihtoehtoja.
Urpilainen kaipasi selvyyttä esimerkiksi siihen, miten oppositio suhtautuu velkaantumiseen.
- Minulle jäi epäselväksi se, että onko perussuomalaiset ja keskusta ottamassa velkaa yhtä paljon kuin hallitus, vähemmän kuin hallitus vai enemmän kuin hallitus. Eli tämä perus talouspolitiikan linja, eli velkaantuminen, jää näistä teidän puheenvuoroistanne kyllä epäselväksi, hän sanoi.
Pääministeri Jyrki Katainen peräsi lisäksi myös muun muassa perussuomalaisten kantaa valtionosuuksien leikkauksiin ja keskustan näkemyksiä kuntien tehtävien karsimisesta.
- Semmoiset yksinkertaiset listat: mikä muuttuu, jos näin tehdään ja kumpiko ottaa enemmän velkaa. Ei ne niin vaikeita ole. Eduskunnassa on hyvät palvelut oppositiopuolueiden käyttöön, jolloin pystytään tarkistamaan vielä luvut, Katainen sanoi.
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä sai lisäksi vastailla moneen kertaan kokoomuksen kansanedustajien kysymyksiin hänen kannastaan osinkoverotukseen.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Kimmo Tiilikaisen mielestä tilanne oli kuvaava, kun käsittelyssä oli "väsähtäneen hallituksen väsähtänyt budjetti".
- Ymmärrän hyvin, että teillä ei ole tuosta omasta budjetistanne paljon puhuttavaa. Teillä on ainoastaan kysyttävää: Mitä keskusta tekisi? Mitä Sipilä tekisi? Se on aivan totta, koska olette ajaneet Suomen sellaiseen tilanteeseen, että suunnan muutos tarvitaan, hän sanoi.