Tästä on kyse

Kuntarakenneuudistus on tiukka pala päättäjille. Yle Savon kansanedustajatentissä maanantaina olleet vasemmistoliiton Erkki Virtanen ja perussuomalaisten Kimmo Kivelä pitävät uudistusta välttämättömänä.

Virtasen mukaan Pohjois-Savossa tarvitaan kolme vahvaa kuntaa.

- Sitä kohti pitäisi mennä mielellään ei-pakkoa käyttäen.

Myös Kimmo Kivelä liputtaa vapaaehtoisten liitosten puolesta.

- Koko kuntauudistus lähti vikaurille, kun oppositio jätettiin valmistelun ulkopuolelle. Tärkeintä on turvata ihmisille palvelut, sanoo Kivelä.

Nyt kolmatta kautta eduskunnassa oleva Erkki Virtanen tavoittelee ensi vuoden eurovaaleissa paikkaa Brysseliin. Virtanen sanoo päättävänsä kevään 2015 eduskuntavaaliehdokkuudesta vasta ensi kesän eurovaalien jälkeen.

Ensimmäistä kauttaan eduskunnassa oleva Kimmo Kivelä aikoo lähteä ehdolle myös kevään 2015 vaaleihin.

- Työ on vielä kesken, joten eduskuntatyö kiiinnostaa myös jatkossa, arvioi Kivelä.