Keskustanuorten kauhavalainen puheenjohtaja Antti Kurvinen sanoo iloitsevansa siitä, että poliittiset nuorisojärjestöt ovat päässeet esille viime vuosina entistä paremmin.
– Nuoret saavat äänensä kuuluviin ja heillä on myös vaikutusvaltaa. Tässä on mielestäni tapahtunut muutos nimenomaan 2010-luvulla, arvioi Kurvinen.
Tätä hän perustelee sillä, että eduskunnassa toimii vahva "kasariverkosto" eli 80-luvulla syntyneiden kansanedustajien ryhmä. Myös puolueiden johtopaikoille nousseiden nuorten esimerkki todistaa ajatusta. Sitä hän toki toivoo, että näkyvyys kasvattaisi myös järjestöjen jäsenmäärää.
Nuoriso edellä - emot perässä
Eikä Kurvinen myönnä, että kokoomusnuorten tavoiteohjelman aiheuttama kohu saisi tuntemaan kateutta. Kurvinen sanoo, että on hyvä, että nuorisojärjestöt puhuttavat. Kokoomusnuorten tavoiteohjelman sisällön hän tyrmää ja vakuuttaa keskustanuorten loppusyksystä valmistuvan oman ohjelman olevan huomattavasti maltillisempi.
– Se sisältää oikeita yhteiskuntaa kehittäviä linjauksia, hymyilee Kurvinen.
Siihen Kurvinen vakaasti uskoo, että nuorisojärjestöt ovat edelläkulkijoita ja emopuolue tulee perässä.
– Keskustassakin on käynyt monessa asiassa niin, että 10-15 vuotta sitten nuorisojärjestöissä pinnalla olleet asiat ovat tulleet myöhemmin koko puolueeseen. Luulen, että kokoomusnuorissa on sama asia. Kyllä tämä kohu kertoo siitä, että kokoomus on muuttumassa entistä oikeistolaisempaan suuntaan, politikoi Kurvinen.
"Piikki lihassa"
Kokoomus irtisanoutui nuorisojärjestönsä kannanotoista, mutta emopuolueen ja nuorisojärjestön suhde on ollut monesti koetuksella keskustapuolueessakin.
– Se on usein sellaista tasapainoin hakemista, mutta kyllä nuorisojärjestö on puolueiden piikki lihassa ja ajattelee pari piirua jyrkemmin, toteaa Kurvinen.
Kurvinen on toiminut Keskustanuorten puheenjohtajana ja aikoo luopua tehtävästä lokakuussa. Hän jatkaa poliittista uraansa silti maakunnassa, sillä Kauhavan kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajuus ja maakuntahallituksen jäsenyys työllistävät edelleen.