Puolustusministeri Carl Haglund selvitti Syyrian tilanteen kehittymistä eduskunnan puolustusvaliokunnalle torstaina aamupäivällä.

Haglundin mukaan Suomen pitäisi muiden maiden joukossa harkita rauhanturvaajien lähettämistä Syyriaan siinä vaiheessa, kun sisällissodan tilanne sen sallisi.

- Kyllä meidän pitää varautua rauhanturvaajien lähettämiseen. Jos ja kun päästäisiin niin myönteiseen tilaan, että Syyriaan saadaan aselepo.

Haglundin mielestä mahdollisen aselevon aikana pitäisi Syyriaan nopeasti saada useiden maiden laaja rauhanturvaoperaatio.

- Operaation tehtävänä olisi pitää aselepo voimassa ja turvata pitkään kärsineiden lasten, vanhusten ja muiden elämäntilanne.

- Moraalisesti näkisin, että meidän pitäisi vakavasti harkita osallistumista, sanoo Haglund. Meidän on vaikea keksiä hyviä syitä olla auttamatta.

Kemiallisten aseiden luovutusta ideoitu myös Pohjoismaissa

Haglund vahvistaa, että Pohjoismaat, Suomi mukaanlukien, olivat osaltaan mukana kehittelemässä ajatusta Syyrian kemiallisten aseiden poisluovuttamisesta.

Puolustusministeri ehdottaa selvitettäväksi, että Suomi auttaisi kemiallisten aseiden tuhoamisessa.

- Puhumme aika isosta määrästä. Se on vaativa tehtävä. Poliittisesti se olisi oikea teko Suomelta.

Kemiallisia aseita ei tuotaisi Suomeen tuhottavaksi vaan suomalaiset auttaisivat aseiden tuhoamisesta erikseen sovittavassa paikassa.

Syyrialla on maailman kolmanneksi suurimmat varastot kemiallisia aseita heti Yhdysvaltojen ja Venäjän jälkeen.

Carl Haglund arvioi, että Yhdysvaltojen sotilaallisen iskun uhka Syyriaan loi painetta Venäjälle muiden ratkaisujen löytämiseksi.

- Venäjä oli aika vaikeassa asemassa. He ovat panneet arvovaltansa Bashar al-Assadin hallinnon taakse, arvioi puolustusministeri.

- Venäjä on ehkä mieltänyt, että tämä on vaikea tie jatkaa. Venäjän arvovallan kannalta olisi ollut huono, jos al-Assad olisi joutunut monen länsimaan sotilaallisen painostuksen alle.

Haglundin mukaan Venäjän etsimät ratkaisut ovat oikeansuuntaisia.

Haglund ei tiennyt etukäteen Yhdysvaltojen ehdotuksesta

Carl Haglund pitää hyvänä Suomelle, että Yhdysvallat ja Pohjoismaat sopivat vuosittaisista laajan turvallisuuden keskusteluista.

Puolustusministeri ei tiennyt ennen presidentti Sauli Niinistön ja Yhdysvaltojen presidentin Barack Obaman tapaamista Yhdysvaltojen aloitteesta turvallisuuskeskusteluihin.

-Kyllähän siellä keskusteluissa nousi muista maista ja etenkin Yhdysvaltojen tavoitteita, joista ainakaan minä en tiennyt etukäteen.

Haglundin käsityksen mukaan Yhdysvallat ei yritä vierittää Pohjoismaille Baltian maiden turvallisuuden takaamista.

Juttua on korjattu torstaina 12.9. klo 13.40. Kemiallisia aseita ei tuotaisi Suomeen tuhottavaksi vaan Suomi voisi auttaa aseiden tuhoamisessa jossakin erikseen sovittavassa paikassa.