Wallinheimo oli ainoa edustaja, joka halusi käyttää puheenvuoron mahdollisuuksista opiskella toisessa Pohjoismaassa. Ketään ei myöskään kiinnostanut jäädä kuuntelemaan Wallinheimon näkemyksiä.

- Olihan se absurdi tunne. Asia on minulle tärkeä, ja päätin kuitenkin pitää puheen, Wallinheimo kuvailee.

Istuntosalin tyhjeneminen kokonaan on äärimmäisen harvinaista eikä sellaista ole tällä vaalikaudella vielä sattunut. Eduskuntakonkarit muistavat aiemmilta vuosikymmeniltä muutaman vastaavan tilanteen, kun budjettipuheita on pidetty keskellä yötä.

- Nythän kello oli vasta neljä iltapäivällä, joten kyllä se vähän oudolta tuntui, Wallinheimo päivittelee.