Kokoomusnuorten tavoiteohjelma on nostanut kohun. Puuronsilmään on putkahtanut vaasalainen Susanna Koski, joka on kokoomusnuorten tuore puheenjohtaja ja myös kokoomuksen Pohjanmaan piirihallituksen puheenjohtaja. Nyt hän on tehnyt rakettimaisen nousun julkisuuteen.
Osa kokoomusnuorten tavoitteista on ristiriidassa emäpuolueen periaatteiden, kuten myös Pohjanmaan piirin tavoitteiden kanssa. Kokoomusnuoret esimerkiksi haluaa tavoiteohjelmansa mukaan poistaa vähemmistövaltuutetun viran, kun taas Pohjanmaan kokoomuspiirin varapuheenjohtaja Annu Ridanpää-Taittonen pitää virkaa erittäin tarpeellisena. Hänen mielestään kaikilla ei ole kykyä puolustaa itseään.
Rajut kannanotot vaativat selitystä
Pohjanmaan piirin toinen varapuheenjohtaja ja Pohjanmaan kokoomusnuorten puheenjohtaja Visa Kananoja pitää hyvänä sitä, että Susanna Koski on julkisuudessa nuorten hyväksymien periaatteiden takia, mutta häntä harmittaa, ettei linjakysymyksiä ole selitetty tarkemmin.
– Emme vastustapakolaisia, mutta haluamme, että kaikki turvapaikanhakijat, kiintiöpakolaiset mukaanlukien ovat samalla viivalla. Lakipykälä kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan, on meidän mielestämme liian ympäripyöreä. Siihen haluaisimme korjausta, tarkentaa Visa Kananoja.
– Radikaaleja kannanottoja, jotka sopivat nuorille. Heidän täytyykin olla kärkkäitä. Tosin nyt kannattaisi panna jäitä hattuun, sanoo Annu Ridanpää-Taittonen.
Varapuheenjohtajat eivät tyrkyllä
Mahdollista puheenjohtajan vaihdosta puidaan viikon kuluttua kokoontuvassa Pohjanmaan kokoomuksen piirihallituksen kokouksessa.
Jalasjärveläinen Visa Kananoja vakuuttaa, ettei ole pyrkimässä piirin puheenjohtajaksi. Hänen mukaansa se saattaa tulla joskus myöhemmin kysymykseen.
Kuortanelainen Annu Ridanpää-Taittonen ei myöskään ole ehdolla piirin puheenjohtajaksi. Hän kuitenkin uskoo, että hyviä ehdokkaita on kyllä olemassa, muttei vielä julkisessa keskustelussa.
Puheenjohtajan vaihdosta puoltaa myös se, että molemmilla sekä nuorten puheenjohtajalla että piirin puheenjohtajalla on pääsy puoluehallitukseen. Koski mietti itsekin Yle Pohjanmaan haastattelussa nuorten liiton puheenjohtajaksi valintansa jälkeen, että nämä roolit ovat hyvin erilaiset, ja saattavat myös olla ristiriidassa keskenään.