Tästä on kyse
Oikeuskansleri Jaakko Jonkan mukaan kansainvälisen tutkimushankkeen ”Kestävän kasvun malli” toimittaja olisi ollut perusteltua kilpailuttaa. Eduskunta arvioi pääministerin menettelyn lainmukaisuuden kesäkuussa 2013. Tästä syystä oikeuskansleri ei ole arvioinut kanteluratkaisussaan pääministerin menettelyä.
Oikeuskansleri sai kymmenen kantelua jotka koskivat Himasen selvitystä. Selvityksen tilaaja oli Valtioneuvoston kanslia.
Valtioneuvoston Himasen yritykseltä tilaamasta 700 000 euron tutkimushankkeesta nousi keväällä kohu, kun kävi ilmi, että sitä ei ollut kilpailutettu. Asiasta ei myöskään tehty virallista päätöstä Valtioneuvoston kansliassa, vaikka tutkimusta on tarkoitus hyödyntää hallituksen tulevaisuusselonteon valmistelussa. Tutkimushankkeen tarkoitus oli valottaa Suomen tulevaisuudennäkymiä.
Valtioneuvoston kanslian mielestä tutkimushanketta ei tarvinnut kilpailuttaa hankintalain mainitsemalla tavalla.
Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) jätti perustuslakivaliokunnalle kirjallisen vastauksensa maaliskuussa Himas-tutkimuksesta. Valiokunta päätti, että Katainen ei ole menetellyt lainvastaisesti Himaselta tilatun tulevaisuusselvityksen yhteydessä.
Myöhemmin kesäkuussa myös eduskunta päätti olla nostamatta syytettä pääministeriä vastaan asiassa.