Mistä on kyse?

Kouvolan kaupungin henkilövähennyksistä syntyi poliittinen sopu jo keväällä, kun selvityksiä kaupungin organisaatiorakenteesta lähdettiin tekemään.

– Talous asetettiin jo silloin ykköstavoitteeksi ja se on toteutunut erinomaisen hienosti tähän mennessä, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jari Larikka (kok.) kiittelee.

Kouvolan kaupungin virkamiestyönä tehty selvitys ja konsulttiyhtiö Pertec Consulting Oy:n vastaava raportti päätyivät samoihin synkkiin lukuihin: Kouvolan kaupungin palveluksesta on vähennettävä noin 600 työntekijää.

Vähennyskeinot ovat ensisijaisesti eläkepoistuma ja määräaikaisten vähentäminen. Kouvolan kaupungilla on noin 1 500 määräaikaista työntekijää.

– Eläkepoistuma on meillä hyvin merkittävä. Tänä vuonna reilu 200 ihmistä jää eläkkeelle ja sama tahti jatkuu. Täytyy vielä katsoa, miten töitä jatketaan määräaikaisten kanssa, kaupunginhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja Jukka Nyberg (sd.) toteaa.

Irtisanomissuojasta 20 miljoonan euron lasku

Tulevia irtisanomisia Larikka ja Nyberg eivät halua ennakoida.

– Yt-neuvottelut ovat vasta alkamassa ja niiden aikana analysoidaan tilanne. Ei kannata heittää mitään lukua, koska siellä on erittäin paljon mahdollisuuksia toimia. Kun kuusi kuntaa yhdistyy niin on selvää, että siinä syntyy päällekkäistä toimintaa, koska kuntajakolain perusteella kaikille piti löytää työpaikka.

Tulevista vähennyksistä ei kuitenkaan voi Larikan ja Nybergin mukaan syyttää Kouvolan kuntaliitosta.

– Kuntaliitosta ei kannata syyttää. Kouvolan alijäämät eivät ole valtakunnallisesti hälyttäviä. Huomattavasti isompia alijäämiä on tulossa Kouvolan kanssa samankokoisille verrokkikaupungeille. Kouvola on siitä eri asemassa, että meillä on työkalut hoitaa ne, Larikka sanoo.

– Ei. Kyllä meillä oli etukäteen tiedossa, että henkilöstömäärä oli suurempi kuin mitä palvelujen tuottamiseen tarvitaan, Nyberg toteaa.

Larikan mielestä yhteen liittyvien kuntien irtisanomissuoja on turhan pitkä. Irtisanomissuoja estää uuden kunnan henkilöstövähennykset viisi vuotta kuntaliitoksesta eteenpäin. Larikka lyhentäisi irtisanomissuojan kolmeen vuoteen.

– Tämä maksaa meille 20 miljoonaa vuodessa. Kolme vuotta on riittävä aika, sen verran aikaa menee asioiden selvittämiseen. Yhdistymisavustukset tulivat vain ensimmäiselle vuodelle. Ne eivät oikein riitä näin pitkään prosessiin.

Veroprosentin korotuspaine pienenee

Nybergin ja Larikan mukaan tulevat vähennykset kohdistuvat kaikkiin henkilöstöryhmiin. Erityistarkkailuun joutuu moniportainen esimiesrappu.

– Esimiestasoja on jopa seitsemän, joten kynnysten madaltaminen tulee varmasti harkittavaksi. Hallintoa ja esimiehiä on kaikki asteet mukaan laskettuina 400. Se ei riitä, vaikka kaikki irtisanottaisiin. Jokaisen henkilöstöryhmän kohdalla joudutaan tekemään omia ratkaisuja, Nyberg toteaa.

Hellimmin leikkuri kohtelee todennäköisesti terveyspuolta.

– Sinne joudutaan joka tapauksessa hankkimaan lisää käsiä. Olemme tämän operaation jälkeenkin jatkuvassa muutostilassa mitä tulee henkilöstöön ja siihen, missä sitä on. Sellainen staattinen pysyvä olotila, mikä oli 70-luvulla, siihen ei ole mitään mahdollisuuksia, Larikka toteaa.

Larikka ja Nyberg toivovat, että tulevat vähennykset poistaisivat painetta veroprosentin korotuksilta lähivuosina.

– Veroprosentin korotuspaineita on silti, mutta Kouvolan osalta pystytään näin hälventämään sitä. Kokonaisuudessaan vaikutukset näkyvät vasta v. 2015 budjetissa.