Kemijoki Oy:n hallintoneuvostolle esiteltiin ylimääräisessä kokouksessa viime maanantaina yhtiön saneeraussuunnitelmat. Äänin 7-5 hallintoneuvosto hylkäsi kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelän (sd.) esityksen, että asia olisi palautettu hallitukseen.

Kokoomuksen Sanni Grahn-Laasonen ja Harri Jaskarin sekä keskustan Paula Lehtomäen mukaan sosialidemokraattien Ojala-Niemelän esitys saneerausasian palauttamisesta Kemijoki Oy:n hallitukselle oli hyödytön, koska hallintoneuvostolla ei ole mitään päätösvaltaa. Ojala-Niemelä tiedotti tiistaina kokoomuksen ja keskustan edustajien kantavan vastuun yhtiön alasajosta, koska he eivät kannattaneet hänen esitystään.

Vesivoimarakentaminen turvattava

Hallintoneuvoston kokoomuksen ja keskustan kansanedustajien mukaan hallintoneuvosto hyväksyi yksimielisesti Kemijoki Oy:n hallitukselle lähetetyn nelikohtaisen toivelistan. Siinä toivotaan, että yhtiö selvittää kaikki vaihtoehdot, myös henkilöstön säilymisen osana yhtiötä. Toiseksi toivottiin vastuullista henkilöstöpolitiikkaa, kolmanneksi pienomistajien huomioimista ja neljänneksi yhtiön vesivoimarakentamisen osaamisen turvaamisesta tulevaisuudessa.

Valtionyhtiö Kemijoki Oy tiedotti eilen koko henkilöstöä koskevan yt-menettelyn aloittamisesta ja uuden toimintamallin selvittelystä. Tavoitteena on supistaa nykyinen lähes 200 työntekijän yhtiö 20–30 henkilön tilaaja-asiantuntijaorganisaatioksi ja ulkoistaa valtaosa ja antaa lopputili 40–60 työntekijälle. Aikataulu on kaksi vuotta.

Kansanedustajista vain yksi Lapista

Kemijoki Oy:n hallintoneuvostossa on kolmetoista jäsentä. Valtaosa heistä istuu poliittisella mandaatilla ja joukossa on neljä kansanedustajaa. He ovat Sanni Grahn-Laasonen ja Harri Jaskari kokoomuksesta, Johanna Ojala-Niemelä sosialidemokraateista ja Paula Lehtomäki keskustasta. Vain Ojala Niemelä on Lapista. Lehtomäki on Uudenmaan vaalipiiristä, Jaskari Pirkanmaalta ja Grahn-Laasonen Hämeestä.

Leijonanosa tuotoista Fortumille ja UPM-Kymmenelle

Kemijoki Oy:n omistus ja valta ovat ylivoimaisesti valtion ja sen enemmistöyhtiön Fortumin käsissä. Fortum saa 63,79 prosenttia Kemijoki Oy:n tuottamasta sähköstä omakustannushintaan eli alle markkinahinnan. UPM-Kymmene saa sähköstä 19 prosenttia. Yhteensä Fortum ja UPM-Kymmene kahmaisevat Kemijoki Oy:n tuottamasta sähköstä 82,79 prosenttia.

Hallituksessa Kemijoki Oy:n ja Fortumin valtion omistajaohjauksesta vastaa kehitysministeri Heidi Hautala, (vihr.) Hallintoneuvoston kansanedustajajäsenistä sosialidemokraattien Ojala-Niemelä ja keskustan Lehtomäki arvostelevat Hautalaa ankarasti Kemijoki Oy:n ja vesivoimaosaamisen alasajosta.

Kokoomuksen Grahn-Laasonen ja Jaskari vaativat tiedotteessaan vesivoimarakentamisen esteiden poistoa ja haluavat asiasta nopeasti keskusteluja omistajaohjausministeri Hautalan kanssa. Hautala totesi Yle Lapin haastattelussa viikkoa ennen Kemijoki Oy:n maanantaista yt-ilmoitusta, että yhtiö keskittyy tulevaisuudessa nykyvoimaloiden ylläpitoon ja että vesirakentamisen aika on Suomessa ohi.