Autton mielestä Hautala toimii Kemijoki Oy:n ja sitä kautta myös Suomen valtion etujen vastaisesti.

- Se on varsin kyseenalaista toimintaa omistajaohjausministeriltä. Vihreiden ideologinen politiikka haittaa paitsi Lapin myös koko Suomen kehitystä. Tuntuu, että Lapista halutaan tehdä pelkkä luontoreservaatti, Autto sanoo.

Autton mukaan Hautalan ajama Kemijokiyhtiön uusi omistajastrategia on ajamassa alas suomalaista vesivoimaosaamista. Autto vaatii, että valtioneuvoston tulee puuttua Kemijokiyhtiön toimiin.

- On vaarana, että yt-neuvottelujen kautta menetetään suomalaista vesivoimaosaamista ja heikennetään lopulta myös sähkömarkkinoiden tasapainoa tavalla, joka ei ole kuluttajien ja kotimaisen teollisuuden etu, Autto sanoo.