Keskusta vaatii hallitukselta enemmän toimia työttömyyden ja velkaantumisen kierteen katkaisemiseksi. Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä totesi ryhmäpuheenvuorossa, olevan hyvä, että hallitus on rakennepoliittisella ohjelmallaan tunnustanut tilanteen vakavuuden, mutta suunnanmuutokseen tarvitaan enemmän.

Sipilä totesi olevansa äärimmäisen huolissaan suomalaisyritysten tuloksentekokyvystä. Hänen mukaansa Suomi selviää vain, jos maahan saadaan 10 vuoden aikana luotua 200 000 työpaikkaa.

Suomen erityisenä ongelmana keskusta pitää työllistävien ja kasvua tavoitelevien yritysten rahoitusta. Innovaatioiden rahoitus toimii Suomessa hyvin, mutta se muuttuu kuitenkin liian harvoin teolliseksi toiminnaksi ja suomalaiseksi työksi, Sipilä painottaa. Ratkaisuna ongelmiin keskusta on esittänyt miljardiluokan kasvurahastoa.

Sipilä muistutti myös, että henkilöyhtiöiden verotus suhteessa osakeyhtiöihin on yhä korjaamatta. Toisin kuin hallitus, keskusta olisi tehnyt tilaa pienten pörssiosinkojen verovapaudelle lisäämällä osinkoverotuksen progressiivisuutta.

Keskusta esittää hallituksen harkittavaksi kolmea ideaa: ns. reppufirmojen työntekijöiden verokohtelun muuttamista työvoiman liikkuvuuden lisäämiseksi, palkka.fi-palvelun kehittämistä, sekä hitaiden lupakäytäntöjen vauhdittamista asettamalla selkeät aikarajat lupien käsittelyyn.

Sipilä toisti puheenvuorossaan keskustan vastustuksen kotihoidontukeen puuttumiselle. Samoin keskusta torjui myös kuntien pakkoliitokset. Ne eivät tuo säästöjä vaan useimpien tutkimusten mukaan jopa lisäävät kustannuksia, Sipilä sanoi.