Alavutelainen perussuomalaisten valtuutettu on tuomittu vaalilahjonnasta ja yritetystä yllytyksestä perättömään lausumaan. Käräjäoikeus määräsi valtuutetulle 30 päiväsakkoa, joista kertyy maksettavaa yhteensä 1350 euroa.
Valtuutettu teetti viime vuonna kuntavaalien alla pari kymmentä kuvallaan, ehdokasnumerollaan ja puoluekannallaan olevaa tarraa, jotka hän liimasi Virosta tuotuihin seitsemään viinapulloon. Pulloja mies luovutti ainakin kahdelle yksityishenkilölle. Lisäksi viisi pulloa oli annettu henkilölle, jota oli pyydetty esittelemään yhtä pulloista hirviseurueelle.
Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden päätöksen johtopäätöksissä todetaan, että valtuutetun viinapullot on annettu tai luvattu ainakin pääosin sen takia, että valtuutettu oli kunnallisvaaliehdokkaana. Käräjäoikeus pitää selvänä, ettei viinapullojen antamista ole pidettävä yleisesti käytettynä ja hyväksyttynä vaikuttamistapana äänestäjiin. Käräjäoikeus kuitenkin toteaa, että asiassa ilmenneiden seikkojen takia vaalilahjontaa ei ole pidettävä erityisen vakavana.
Tuomittu ei halunnut kommentoida asiaa Yle Uutisille.