Äänestys liittyi Pekka Salmen (sd.) valtuustoaloitteeseen, missä esitettiin irtaantumista tunnelihankkeesta. Pormestari Anna-Kaisa Ikosen (kok.) pohjaesityksen mukaan aloite ei anna aihetta toimenpiteisiin.

Kaupunginhallituksen jäsen Atanas Aleksovskin (sd.) teki asian käsittelyn aikana pormestarin esitykseen muutosesityksen. Aleksovski esitti, että Tampereen kaupunki vetäytyisi tuotannollisten ja taloudellisten syiden vuoksi Rantaväylän tunnelihankkeesta. Esitys sisälsi myös ehdotuksen, että kaupunki aloittaisi välittömästi neuvottelut irtaantumisesta tunnelin rakentamiseen liittyvistä sopimuksista.

Muutosesitys hävisi pohjaesitykselle äänin 6-5, eli kaupunginhallitus päätti pohjaesityksen mukaisesti, että valtuustoaloite merkitään tiedoksi, mutta se ei anna muita toimenpiteitä.

Tunnelin kannalla olivat kaupunginhallituksessa odotetusti kokoomuksen, vihreiden ja keskustan edustajat. Tunnelia vastustivat sosiaalidemokraatit, vasemmistoliitto ja perussuomalaiset.

Lopullisen päätöksen tunneliasiassa tekee Tampereen kaupunginvaltuusto kokouksessaan kahden viikon kuluttua.

Juttua päivitetty 3.9. kello 6.30.