Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) pitää syntynyttä palkkaratkaisua merkittävänä myönteisenä uutisena. Hänen mukaansa ratkaisu tulee lisäämään työpaikkoja Suomessa.
- Toisaalta kilpailukyky vahvistuu, koska palkkataso on alle Ruotsin ja Saksan palkkatasojen. Tämä tarkoittaa, että suomalainen työ käy paremmin kaupaksi maailmalla, Katainen sanoo.
Palkkaratkaisu auttaa Kataisen mukaan osaltaan kääntämään talouden kurssia. Kurssinmuutokseen vaikuttavat myös aiempi päätös yhteisöveron alentamisesta, hallituksen rakenneuudistuspaketti ja lähikuukausille kaavailtu eläkeratkaisu.
Tavalliselle palkansaajalle palkkaratkaisu ja hallituksen vastaantulo näkyvät Kataisen mukaan kahta eri kautta. Tuloverotukseen tehtävät 1,5 prosentin inflaatiotarkistukset kohentavat hieman palkansaajan ostovoimaa. Lisäksi kilometrikorvauksen ylimääräinen leikkaus perutaan.