Mistä on kyse?

Pohjois-Savon kuntien edustajat kävivät keskiviikkona läpi sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen tämänhetkistä tilannetta Kuopiossa. Selkein yhteinen kanta monessa puheenvuorossa oli, että uudistuksessa paras malli olisi koko Pohjois-Savon maakunnan kattava sote-alue, jolle perusterveydenhuollon järjestämisvastuu siirrettäisiin.

Lapinlahden kunnanjohtaja Marko Korhonen on yksi maakuntamallin kannattajista. Hänen perusteenaan on riittävä väestöpohja.

- Minä uskon siihen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen näkemykseen, että erikoissairaanhoidon ja vaativan hoidon pilkkominen alle 200 000 asukkaan järjestämisvastuualueisiin on tarpeetonta ja jopa haitallista, arvioi Korhonen.

Maakuntajohtaja Jussi huttunen pitää tätä vastuumaakunta-ajatusta toimivana ja kehittäiskelpoisena ja muistutti että sitä on esittänyt maakuntaliiton työryhmä jo vuonna 2008.

Maakuntahallituksen puheenjohtaja Seppo Kääriäinen (kesk) arvioi, että maakunta-sotessa pystyttäisiin kuuntelemaan kaikkien kuntien ja alueiden toiveita. Lisäksi hän painottaa sitä, että kunnista saataisiin edustajat maakuntatasoiseen päätöksentekoelimeen päättämään sote-palveluiden järjestämisen suuntaviivoista.

Kääriäinen muistuttaa myös perustuslailliseen miinaan ajamisen vaarasta.

- Se liittyy tähän vastuukunta ja -kaupunkiajatteluun, että onko se meidän perustuslakimme mukainen, jos se päättäisi koko maakunnan ja kaikkien kuntien puolesta, toteaa Kääriäinen.

Kuntien kannanotoissa todettiin muun muassa, että nyt kahdeksan kunnan perusterveydenhuollosta huolehtiva liikelaitos Kysteri on ollut erittäin toimiva ja paikoin toiminnaltaan jopa ennakoitua edullisempi. Ongelmana on vain, että Kysteri ei sovi valtion nyt asettamaan malliin.

Kuntajohtajien puheenvuoroissa epäiltiin myös vallankäytön jakautumista. Pienten kuntien epäiltiin menettävän päätösvaltaansa vaikka maksajan rooli tulevassakin järjestelmässä säilyy.

Kunnissa ryhdytään nyt pohtimaan millaisia lausuntoja annetaan sote-väliraporttiin. Siihen on otettava kantaa lokakuun 11. päivään mennessä.