Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ihmettelee kiivasta keskustelua pakkoruotsista. Soini sanoi puolueensa eduskuntaryhmän kokouksessa Jyväskylässä, että pakkoruotsi näyttää olevan yhteiskunnan suurin moraalinen ongelma. Hän oudoksui, ettei vastaavaa moraalikeskustelua käydä aborteista tai homoliitoista.

- Ei abortti ketään kiihdytä, ei homoliitto ketään kiihdytä. Pakkoruotsi kiihdyttää, Soini ihmetteli.

Soini varoitti kansanedustajia pitämästä liikaa esillä päivänpolttavia kiistakysymyksiä, kuten pakkoruotsia.

- Me emme takerru lillukanvarsiin, Soini neuvoi.

Soinin mukaan perussuomalaisilla on kanta aborttiin, homoliittoihin ja pakkoruotsiin, mutta sillä ei ole tarkoitus elämöidä.

Soini avasi perussuomalaisten eduskuntaryhmän kesäkokouksen Jyväskylässä poliittisella katsauksella ”Perussuomalaiset puolivälissä”. Hänen mukaansa puolue on hyvässä vauhdissa ja tavoitteena on pääministeripuolueen asema seuraavissa vaaleissa.

- 22 prosentin kannatuksella pääsemme ykköspuolueeksi, Soini visioi.