Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) vaati Heureka-foorumin avauspuheessaan päättäjiltä kykyä tehdä vaikeitakin päätöksiä. Hän sanoi, ettei enää voida tuudittautua siihen, että suomalaiset ovat aina pärjänneet vaikeissa paikoissa.
- Tämä historia ei kerro yhtään mitään tulevaisuudesta, hän sanoi.
Katainen pohti, onko nykyinen päättäjäsukupolvi Suomen historian ensimmäinen, joka ei pysty tekemään vaikeita ratkaisuja.
- Onko meistä siihen?, hän kysyi.
Suomen taloustilannetta ja työllisyyttä pohditaan parhaillaan Vantaalla tiedekeskus Heurekassa pidettävässä foorumissa. Noin 50 puolueiden, etujärjestöjen ja tutkimuslaitosten edustajan on tarkoitus pohtia, miltä Suomi voisi parhaimmassa tapauksessa näyttää viiden tai kymmenen vuoden kuluttua.