Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) sanoo, että hallituksen ensi viikon budjettiriihessä ei tehdä uusia leikkauksia. Tämänhetkisen arvion mukaan uusien leikkauksien aika on ensi keväänä kehysriihen yhteydessä, sanoi Katainen Ylen Radio Suomen Pääministerin haastattelutunnilla.

Katainen sanoo, että budjettiriihessä on tarkoitus tehdä päätöksiä rakenteellisista uudistuksista ja vahvistaa viime keväänä sovittuja leikkauksia.

Pääministeri kertoo, että virkamiehet valtiosihteeri Martti Hetemäen johdolla ovat laatimassa rakenneuudistuslistaa, joka tulee aikanaan julkiseen keskusteluun. Hallituspuolueiden puheenjohtajat saivat perjantaina käyttöönsä jo alustavan listan.

- Tarkkoja yksityiskohtia en voi paljastaa ennen hallituksen käsittelyä, mutta ne kytkeytyvät esimerkiksi julkisen sektorin ja yleiseen tuottavuuden kasvuun, työn tarjontaan ja työurien pituuteen sekä kilpailukyvyn vahvistamiseen. Tässä mennään kyllä ihan koko yhteiskunta läpi.

"Työmarkkinaratkaisu kaiken A ja O"

Pääministeri sanoi olevansa huolissaan Suomen valtionvelan kasvun vaikutuksesta maan luottoluokitukseen. AAA-luokituksen menettäminen lisäisi valtion korkokustannuksia. Jos valtion velan korot nousevat, heijastuu se Kataisen mukaan myös asuntovelallisten ja yritysten korkoihin.

Katainen painottaa, että budjettisopeutuksen ja rakenteellisten uudistusten lisäksi työmarkkinaratkaisu on avainasemassa, jotta Suomen uskottavuus kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla säilyy.

Kataisen mukaan hallitus on valmis tulemaan vastaan, jotta työmarkkinaosapuolet saisivat aikaan maltillisen laajan palkkaratkaisun.

- Jos ratkaisuun tarvitaan hallituksen tukea, vaikkapa ostovoimaan vaikuttavien veroratkaisujen kautta tai muiden kasvua ja työllisyyttä lisäävien toimien kautta, niin me sitten harkitsemme paljonko meillä on siihen varaa. Ei se sopu varmasti hallituksesta jää kiinni. Olemme tosin sanoneet osapuolille, että valtion liikkumatila ei ole kovin suuri.

"Suomi on yksi kansa, jolla on kaksi kieltä"

Yle Uutisten kyselyssä 63 prosenttia suomalaisista haluaisi, että ruotsin kieli olisi vapaavalintainen kouluaine. Katainen säilyttäisi molempien kotimaisten kielten opiskelun.

- Koen arvokkaana sen, että kansankunta tuntee toisensa edes jossakin määrin myös kielellisesti. Ajaisin elävää kaksikielisyyttä, missä esimerkiksi samoissa kouluissa opiskelevat suomen- ja ruotsinkieliset lapset kohtaisivat toisiaan enemmän ja oppisivat toisiltaan.

Pääministeri sanoo, että syksyn aikana kielikysymyksestä on syytä käydä avointa ja fiksua keskustelua. Katainen kartoittaisi olisiko kielivalinnoissa mahdollista tehdä kokeiluja esimerkiksi Itä-Suomessa ja missä vaiheessa koulutaivalta kotimaisia kieliä opiskellaan.