Talouskomissaari Olli Rehnin mahdollinen lähtö eurovaaliehdokkaaksi herättää hämmennystä keskustassa. Rehn sanoi tänään harkitsevansa ehdokkuutta ja kertovansa päätöksestään syksyn aikana.

Keskustan sisällä on herännyt pelkoja, että Rehn saisi puolueen muihin ehdokkaisiin nähden erityisaseman. Esimerkiksi kansanedustaja Mauri Pekkarinen torjuu Rehnin nostamisen muiden yläpuolelle.

- Vaikka hän siellä Euroopan liberaalien keskuudessa saisikin jonkun vahvan aseman, se ei voi tarkoittaa sitä mielestäni, että Olli täällä asetettaisiin muiden yläpuolelle, hän sanoi.

Pekkarisen mielestä esimerkiksi vaalimainoksissa pitää kaikkien ehdokkaiden kuvien olla yhtä suuria.

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä rauhoitteli joukkojaan keskustan eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Mikkelissä.

- Valmentajana pidän huolen siitä, että kaikkia joukkueen jäseniä kohdallaan tasapuolisesti. Joukkueen tähden ja ykköspelaajat valitsee sitten aikanaan kansa vaaliuurnilla, hän sanoi.