Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki arvioi, että vasemmistoliiton asema vahvoilla, perinteisillä teollisuusalueilla kuten Satakunnassa on edelleen vahva.

Eduskuntaryhmänsä kesäkokouksessa Porissa vieraileva Arhinmäki sanoo, että vasemmistoliitto on edelleen myös erityisesti työntekijöiden asialla, vaikka julkisuudessa puolueen on katsottu vieraantuneen perinteisistä teollisuustyöväestä.

- Eräs politiikan asiantuntija sanoi puoluekokouksemme jälkeen, että olemme hylänneet työn teemat. Kun katsoo ohjelmaamme, siellä on kokonainen kappale työstä. Työ sanana mainitaan lähes 70 kertaa, kasvisruoka kaksi kertaa ja ydinvoima yhden kerran, Arhinmäki sanoo.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja on harmistunut siitä, että perussuomalaiset ovat nousseet julkisuudessa työntekijöiden puolustajaksi.

- Teot eduskunnassa kertovat, että enemmistö eduskunnan perussuomalaisista äänestää työntekijöiden loma-aikaista sairauslomaa vastaan. Perussuomalaisten piiristä tulee ehdotuksia, että vanhempien työntekijöiden palkkoja pitäisi leikata tai nuoria pitäisi laittaa palkattomiin töihin. Nämä ovat kaikkein kauimpana työntekijöistä ja työläisten puolustamisesta, Arhinmäki sanoo.