Rutiiniasialta näyttävä Oulun Serviisin 0,7 miljoonan alijäämä joudutaan perustelemaan tarkemmin, ja samalla kaupungin muidenkin liikelaitosten budjettikuri aiotaan varmistaa. Päätös syntyi oikeiston niukalla ääntenenemmistöllä 35 - 31.
Oulun Serviisin peruspääoman korotusasian palauttamista kannatti keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten valtuutettuja.
Etenkin keskustalaisia Oulun Serviisin toistuvat alijäämät harmittivat, ja niiden syistä haluttiin tarkempia selvityksiä.
- Tämä ei ollut yllättävä kurinpalautus. Liikelaitosten toiminnan tarkkailusta ja niitten kustannuksista on puhuttu jo pitempään, keskustan ryhmän vetäjä Juha Huikari kommentoi.
- Ajatus palauttamisesta nousi valtuustosalista, hän perusteli menettelytapaa.
Vasemmisto ihmeissään
Äänestys näytti tulleen etenkin vasemmistopuolueille varoittamatta. Vasemmistoliiton Anne Huotari muistutti, että kaupunginhallitus esitti yksimielisenä alijäämän kattamista.
- Tämä on valtuuston kokousten pitkittämistä, Anne Huotari moitti.
- Päätös alijäämän kattamisesta joudutaan joka tapauksessa tekemään, Mikko Raudaskoski (vas.) ihmetteli.
Vihreiden ryhmäpuheenjohtaja Veikko Ervasti kummasteli palautusehdotuksen tuomista valtuustosaliin ohi ryhmäneuvottelujen. Myös Raimo Järvenpää (sd.) kritisoi menettelyä ja katsoi valtuuston saamien monisivuisten selvitysten olevan riittäviä.
Kuuman syksyn aloitus
Yllättävältä äänestys lähes rutiiniasiassa vaikuttaa siksikin, että vain hetkeä aiemmin valtuusto hyväksyi yksimielisesti laajavaikutteisen Oulun Kaupunkistrategia 2020:n.
Keskustan Juha Huikari antaa ymärtää, että palautuksella haluttiin antaa opetus kaupungin liikelaitoksille, sillä syksyllä joudutaan aloittamaan kova kulukuri.
- Aivan varmasti, kun mennään ensi vuoden tulohin ja menoihin, ja tulee tiukkaa, silloin tunteet väkisinkin nousevat pintaan, Juha Huikari ennustaa.