Mistä on kyse?

Keskustan Pyörät pyörimään -kampanja houkutteli maanantaina suuren joukon väkeä Kiuruveden ja Pielaveden toreille. Maanantaina aamupäivällä keskustalaiset matkasivat puheenjohtajansa Juha Sipilän johdolla rivakkaa vauhtia vajaan 60 kilometrin matkan Pyhännältä Kiuruvedelle.

- Mukava retki oli happirikkaassa pikkaisessa sateessa. Kunto on pikkuhiljaa kohentunut ja joka päivä tuntuu paremmalta, kuukauden sairauslomalla keuhkoveritulpan takia ollut Sipilä toteaa.

Pyörät pyörimään -tapahtumalla pyritään Sipilän mukaan herättelemään yhdessä tekemisen henkeä ja keskustelemaan avoimesti edessä olevista suurista päätöksistä.

- Suomi tarvitsee yhteistyötä, joka punnitaan työmarkkinaneuvotteluissa. Toivottavasti syntyy ainakin kolmevuotinen tulopoliittinen ratkaisu. Siihen on nyt hyvät mahdollisuudet. Kun paine pöntössä kasvaa, niin pillikin yleensä viheltää.

Sipilä muisti matkan varrella myös vitsailla hallituksen suuntaan.

- Samalla tulee nähtyä puoli Suomea. Olemme valinneet pienempiä teitä matkan varrelle, niin että voimme viedä Kyllöselle terveisiä, jos on paljon kuoppia matkan varrella.

Sipilän lisäksi Pyörät pyörimään -tapahtuman yleisötilaisuuksissa on mukana keskustan kansanedustajia. Kiuruvedellä puhujana oli keskustan iisalmelainen kansanedustaja Seppo Kääriäinen.

- Keskeisimmäksi nousee laajan ja maltillisen työllistävän työmarkkinaratkaisun ohella se, että pyritään saamaan tähän sote- ja kuntarevohkaan jonkinlainen järki, kyettäisin laajalla yhteisymmärrykselle sopimaan työelämän uudistamisesta ja työurien jatkamisesta kansalaisia tyydyttävällä tavalla. Joka muuten näyttää olevan se, että siihen ollaan valmiita.

Kiuruvetisillä, eläkkeellä oleville maidon tuottajilla Lauri ja Hilja Ruhasella oli selvä viesti päättäjille.

- Kaikilla pitäisi olla toimeentulo, että ei tartteis tehdä töitä enemmän kuin jaksaa, Hilja Ruhanen toivoo.

- Saisivat hillitä rahan työntämistä ulkomaille ja avittamista. Kohta Suomea joutuu avittamaan, Lauri Ruhanen jatkaa.

Keskustan iskuryhmä polkee halki Suomen toreille ja turuille kertomaan politiikan syksyn kuumista puheenaiheista. Yhteispyöräily alkoi sunnuntaina Oulusta ja päättyy ensi sunnuntaina Helsinkiin.