Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Juha Rehula sai valiokuntavierailulla selvitellä oman valiokuntansa mietteitä sosiaali- ja terveysuudistuksesta. Valiokunnasta oli paikalla kuusi kansanedustajaa, joista hallituspuoluiden edustajia oli neljä. Heistä ainoastaan sdp:n Hanna Tainio piti hallituksen sote-linjausten puolta. Näkemykset valiokunnan sisällä kuitenkin hajosivat selvästi. Esimerkiksi Ulla-Maj Wideroos (r) on sitä mieltä, että Orpon työryhmän esitys sote-uudistuksesta ei tule menemään sellaisenaan läpi eduskunnassa. Hänen mielestään vastuukuntamallissa on viilaamisen varaa.
"Luottamus näyttää olevan heikoilla"
Juha Rehulan mielestä hallituksella on nyt näytön paikka osoittaa, että siltä löytyy päätöksentekokykyä.
- Minusta tässä on pohjimmiltaan kysymys siitä, että nyt annetaan junan mennä, yksi yhtä raidetta ja toinen toista raidetta. Silloin kun lähdetään yhteistä näkemystä hakemaan niin se on luottamuksen rakentamista, mutta nyt se luottamus näyttää olevan tosi heikoilla, sanoo Rehula.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan eteen hallituksen esitys sote-uudistuksesta on tulossa ensi keväänä. Valiokunnassa esitys käsitellään juhannusta ennen.
Keskusta edelleen valmis sote-työhön
Keskustapoliitikot ovat moneen otteeseen toivoneet, että sote-valmistelu tehtäisiin parlamentaarisesti eli kaikki puolueet olisivat mukana. Rehula toisti tämän valiokuntavierailullakin ja perusteli toivettaan näin.
- Meillä on pitkä historiallinen perinne tähän. Suomessa on valmisteltu kunnallislainsäädäntö,vaalilainsäädäntö ja puolustushallintoon liittyvät selonteot ilman hallitus-oppositio -rajaa. Keskusta on ollut ja on edelleen sitä mieltä, ettei vieläkään ole myöhäistä palata pöytään. Sellainen reilu yhteistyö, me olemme tarjonneet sitä ja me olemme edelleen valmiit siihen, päättää Rehula.