Mistä on kyse?

Talouskurimus riivaa, ja ensimmäiseksi Sirkka-Liisa Anttilan mielestä Suomessa pitää saada aikaan kattava ja äärimaltillinen tulopoliittinen kokonaisratkaisu.

Sen jälkeen teollisuudelle pitää lähteä rakentamaan uutta pohjaa.

- Meillä on luonnonvarat, ja nyt olisi se yhdestoista hetki tiedostaa, että niitä todella kannattaa ruveta hyödyntämään, koska ne ovat tässä maassa valmiina. Ne luovat työpaikkoja ja ne auttavat ilmastonmuutoksen hillinnässä.

- Hallitukselle annan siitä erittäin pitkän miinuksen, että näissä asioissa ei ole edistytty. Ja me emme ole edes saaneet aikaan pienpuun energiatukiratkaisua, jolla esimerkiksi Hattulan Merveen voitaisiin lähteä rakentamaan biokaasulaitosta.

Anttilan mukaan tukipolitiikan puuttuminen on anteeksiantamatonta tilanteessa, jossa "meillä on kymmeniä tuhansia työttömiä joka kuukausi lisää".

Holtitonta rahankäyttöä

Ismo Soukola puolestaan ihmettelee miten rahaa Suomessa käytetään. Hän antaa esimerkin.

- Nämä julkishallinnon täysin käsistä karanneet it-kustannukset. Ei osata kilpailuttaa, ei osata tehdä ohjelmia ja se mitä saadaan hirveällä hinnalla käsiin, on käyttäjäepäystävällistä, vanhanaikaista tai toimimatonta ja yhteensopimatonta.

Tämä on yksi esimerkki siitä, että tässä maassa on hirveästi rahaa, mutta se suuntautuu aivan vääriin asioihin, Soukola tiivistää.