Moni A-studion haastattelemista piirijohtajista ja puoluevaltuutetuista kokee puolueen suosion kärsivän siitä, että valtiovarainministeri Urpilainen on profiloitunut EU-politiikan tekijänä ja päätösten selittelijänä.

Neljäsosa haastatelluista katsoo, että SDP:n pitäisi vaihtaa puheenjohtajaa seuraavassa puoluekokouksessa ensi kesänä. Jatkon kannalla on noin puolet haastatelluista ja neljäsosa haastatelluista ei ottanut kantaa kysymykseen.

Haastateltavilta kysyttiin myös, kuka olisi paras vaihtoehto Jutta Urpilaisen seuraajaksi, jos hän väistyy ensi vuonna. Vastaajat saivat siis ikään kuin äänestää puheenjohtajaa tilanteessa, jossa Urpilainen ei ole kisassa mukana.

Lindtmanin suosio omaa luokkaansa

26 prosenttia vastaajista nimeää suosikikseen kansanedustaja Antti Lindtmanin. Vantaalaisen kansanedustajan suosio on omaa luokkaansa, sillä kyselyn kakkonen, eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma saa kuuden prosentin kannatuksen. Heinäluoma toimi SDP:n puheenjohtajana ennen Jutta Urpilaista vuosina 2005–2008.

Nykyisistä ministereistä vain Krista Kiuru ja Lauri Ihalainen keräävät huomattavaa kannatusta. Kiurua pitää parhaana vaihtoehtona kuusi prosenttia haastatelluista, Ihalainen kerää viiden prosentin kannatuksen. Hajaääniä saavat myös Miapetra Kumpula-Natri, Eero Vainio, Erkki Tuomioja, Susanna Huovinen, Erkki Liikanen, Jouni Backman, Jukka Kärnä, Maarit Feldt-Ranta, Tarja Filatov, Thomas Wallgren, Pia Viitanen ja Antti Rinne.

39 prosenttia vastaajista ei halunnut vastata seuraajakysymykseen. Kannatuksensa ilmaisseiden kesken kohoaa ykkössuosikki Lindtmanin kannatus peräti 43 prosenttiin Heinäluoman ja Kiurun saadessa kymmenen prosentin kannatuksen.

Urpilainen ei halunnut maanantaina kommentoida kyselyn tuloksia.