Yle Uutisten saamien tietojen mukaan Guggenheim-säätiön johto haluaa tavata Suomessa hallituspuolueiden puheenjohtajia. Tieto tapaamispyynnöstä vahvistetaan vihreiden puheenjohtajan, ympäristöministeri Ville Niinistön toimistosta.

Yle Uutisten tietojen mukaan Suomeen ovat saapumassa Guggenheim-säätiön johtaja Richard Armstrong ja Guggenheim Helsinki -hankkeesta vastannut Ari Wiseman. Tapaamisia on pyydetty ensi viikolle.

Lomalta tavoitettu kaupunginjohtaja Jussi Pajunen (kok.) ei vahvista kaksikon tuloa.

Yle Uutiset kertoi toissaviikolla, että Helsingin kaupunki odottaa Guggenheim-säätiöltä toista ehdotusta Guggenheim-museosta elokuussa. Lisäksi taidealan vaikuttajia on pyydetty osallistumaan Guggenheim-hankkeesta järjestettävään keskustelutilaisuuteen elokuussa.

Guggenheim Helsinki -hanke kaatui alunperin viime vuoden toukokuussa kaupunginhallituksessa.