Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori kuittaa turhaksi julkisuudessa virinneen keskustelun Jyrki Kataisen seuraajasta. Vapaavuoren mielestä kaikki voimavarat pitäisi keskittää maan asioiden hoitoon ja jättää keskustelu Kataisen seuraajasta sivuun.

- Maa on niin hankalassa tilanteessa, että tällainen joutavanpäiväinen spekulointi pitäisi jättää tuonnemmaksi, Vapaavuori sanoo.

Ylen A-studion julkaiseman selvityksen mukaan neljäsosa kokoomuksen puoluevaltuustosta olisi valmis siirtämään Kataisen syrjään ensi kesän puoluekokouksessa Lahdessa.

Vapaavuori vakuuttaa, että Kataisella on takanaan yhä kokoomuksen ydinryhmän täysi tuki.

- Jyrki Katainen nauttii kokoomuksen ydinjoukon sataprosenttista luottamusta eikä hän ole käsittääkseni lähdössä yhtään mihinkään.

Vapaavuori kuittaa lyhyesti myös kyselyn tuoksen, jonka mukaan hänellä on Petteri Orpon rinnalla eniten kannatusta Kataisen seuraajaksi.

- Pitää muistaa, että tässä tehdään gallupia paikasta, joka ei ole vapaana.