Sote-työryhmän puheenjohtajana toiminut Petteri Orpo (kok.) pitää Rauman kaupunginjohtaja Kari Kosken puheita kuntien pakkoliitoksista hätähuutona kovan paineen alla. Koski on vaatinut nopeutta kuntaliitosten suhteen ja todennut, ettei vapaaehtoisuus uudistuksissa johda mihinkään.
- Pidän tätä realistin puheena siitä, että on pakko tehdä jotain. Mutta meillä Suomessa yleinen ilmapiiri on, että ainakaan pakolla ei saa tehdä kuntaliitoksia. Sen takia on valittu vapaaehtoisuuden tie. Toivon todella, että kuntapäättäjät katsovat oman kuntansa tulevaisuuteen, viisi tai kymmenen vuotta pidemmälle, Orpo sanoo.
Orpo pitää Oulun suurta kuntaliitosta onnistuneena esimerkkinä.
- Se oli kovan työn takana, ja alussa asetelmat olivat vähintäänkin vaikeat. Mutta nyt kun päätökset on tehty, Oulussa on kova henki päällä. Vierailin siellä alkukesästä ja näin, miten siellä rakennetaan uutta, luodaan uusia palvelujärjestelmiä ja tehdään elinkeinopolitiikkaa. Henki on ihan erilainen kuin monella muulla seudulla Suomessa.
"Itsenäiset kunnat vaikeassa tilanteessa yksin"
Kuntaliitoslain mukaan kunnilla on aikaa ilmoittaa mahdollisista kuntaliitosselvityksistään marraskuun loppuun saakka. Orpo pitää Varsinais-Suomea yhtenä Suomen vaikeimmista seuduista, mitä kuntaliitoksiin tulee.
- Varsinais-Suomessa on paljon kuntia ja hajanainen kuntarakenne, mutta varsinaissuomalaisilla kunnilla menee vielä kohtuullisen hyvin. Kuntatalous ei ole kuin osassa kunnista kriisiytymään päin.
Orpon mukaan kuntaliitosten kohdalla ajatellaan usein, että isommissa kokonaisuuksissa palvelut karkaavat. Hän vastaa kritiikkiin toteamalla, että pienet kunnat tarvitsevat väistämättä isompien ja vahvempien tukea, jotta palvelut pystytään turvaamaan.
- Varsinais-Suomessakin on jo kuntia, jotka tarvitsisivat kipeästi yhteistyötä muiden kuntien kanssa. Jos kunnat jatkavat itsenäisinä, ne kohtaavat väestön ikääntymisen ja vaikean taloustilanteen yksin. Silloin pelivaraa ei ole niin paljon.
- Sanon tämän, vaikka tästä ei aina pidetä, mutta mieluummin näen lähipalvelun ja lähikoulun kuin kunnantalon. Hallinto on vain tapa järjestää palveluita. Mielestäni hallintoa ei tarvitse suojella, vaan peruspalveluja, Orpo toteaa.