Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen arvioi, että kerjäämiskielto ja siitä rankaiseminen ei ratkaise ongelmaa, koska ongelman ydinsyy on romaniväestön huonot olosuhteet Romaniassa ja Bulgariassa. Pajusen mielestä kerjäämistä tulisi säädellä järjestyssäännöllä kuntatasolla.

Helsingin kokoomus on ajanut kerjäämisen kieltävää lakia, koska kerjäämiseen liittyy ihmiskauppaa ja järjestäytynyttä rikollisuutta. Poliisin tuoreen tilannearvion mukaan kerjäämistä vahtii suku, eivät rikolliset.

Yle Uutisten haastattelemien romanialaisten mukaan kielto voisi lisätä rikollisuutta ja aggressiivisuutta. 70-vuotiaan Veronican mukaan hän ei olisi Suomessa, jos Romaniassa olisi työtä ja toimeentuloa.

Diakonissalaitos on ylläpitänyt keväästä 2011 saakka liikkuvalle väestönosalle tarkoitettua päiväkeskusta, Hirundoa, jossa pääosin Romanian ja Bulgarian romaneista koostuva asiakaskunta voi käydä peseytymässä tai vessassa, syödä omia ruokiaan, pestä pyykkiä ja käyttää internetiä. Miten muuten kerjäläisiä voisi auttaa? Voisiko yhteiskunta perustaa palvelun, jonka kautta kerjäläisille voisi lahjoittaa esim. vaatteita tai välineitä?