Perussuomalaiset ei innostu kunnallisesta puoluetuesta. Puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo sanoi Yle Uutisille suhtautuvansa varauksella kaikkeen tukeen, joka tulee kunnilta puolueiden paikallisyhdistyksille.
- Emopuolueethan tukevat paikallisyhdistyksiä kyllä. Että kuinka tarpeellista se on? Ymmärrettävästi sieltä muodostuu monelle poliittiselle ryhmälle isojakin tuloja. Mutta mikä on sitten tarpeen? Sitä on syytä pohtia, hän sanoi.
Slunga-Poutsalo huomauttaa puolueensa olevan hyvä esimerkki siitä, että politiikkaa voi tehdä myös ilman tukieuroja.
- Perussuomalaiset on osoittanut sen tässä kuntavaaleissa jo pari kertaa, että sitä kunnalta tulevaa tukea ei ole tarvittu sen poliittisen menestymisen ja toiminnan pyörittämisen osalta, hän sanoi.
Jos kunnallinen puoluetuki kuitenkin tulee, perussuomalaisetkin ottavat tukieurot vastaan.
- Me tehdään demokraattisia päätöksiä, ja jos kuntalakiin tulee tämmöinen päätös, niin sitten mennään sen mukaisesti, Slunga-Poutsalo sanoi.
Laaninen: Ei lähdetä mukaan näytelmään
Suurimman kuntapuolueen keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen sanoo, että puolue suhtautuu asiaan avoimin mielin. Keskustalle sopii myös se, että nykyinen järjestelmä jatkuu.
Laaninen korostaa, että jos kunnallinen puoluetuki tulee, sillä pitää olla laaja kannatus.
- Ei käy sellainen, että jollain enemmistöllä tämmöinen otetaan käyttöön, joku vähemmistö sitä vastustaa ankarasti julkisuudessa, mutta sitten kaikessa hiljaisuudessa nostaa rahat niin kuin muutkin puolueet. Tällaiseen näytelmään en halua lähteä, Laaninen sanoi.
Puoluesihteerit selvittävät
Eduskuntapuolueiden puoluesihteereistä koostuva työryhmä alkaa elokuussa selvittää kunnallisvaaleihin liittyviä uudistamistarpeita. Sen yhteydessä tutkitaan myös mahdollisuutta ottaa käyttöön kunnallinen puoluetuki.
Nykyään kunnalliset luottamushenkilöt maksavat palkkioistaan 10-15 prosenttia ns. puolueveroa puolueiden paikalliseen toimintaan. Kunnat pidättävät maksun yleensä luottamushenkilöiltä ja tilittävät eteenpäin puolueille. Puoluevero ei perustu lakiin vaan pitkäaikaiseen käytäntöön.
- Asiaa kannattaa selvittää ennakkoluulottomasti. Kun kuntalakia kuitenkin uudistetaan, niin tämäkin kannattaa uudelleen pohtia, kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen sanoo.
Kuntaliitto kannattaa uudistusta
Kuntaliiton mukaan lailla säädelty kunnallinen puoluetuki on käytössä kaikissa muissa pohjoismaissa. Kuntaliitto pitää pohjoismaista käytäntöä avoimena ja läpinäkyvänä.
- Ruotsissa kunnat maksavat vuosittain puolueille noin 400 miljoonaa kruunua (vajaat 40 miljoonaa euroa), kertoo Kuntaliiton tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom.
Kuntaliiton mielestä myös into osallistua kunnalliseen päätöksentekoon kasvaisi, jos luottamuspalkkioista ei tarvitsisi maksaa nykyisenkaltaista puolueveroa.
- Luottamuspalkkiot ovat aika pieniä. Kun siitä vielä maksetaan puoluevero, korvaus suuresta työstä jää aika pieneksi, Pekola-Sjöblom muistuttaa.
Kunnallista puoluetukea on mietitty aiemminkin, mutta se on aina kariutunut puolueiden välisiin erimielisyyksiin. Jo etukäteen esillä on ollut useita erilaisia malleja. Keskustan mielestä uudistus voitaisiin toteuttaa myös niin, ettei siitä koituisi lisäkustannuksia kunnille tai valtiolle.
- Luottamushenkilöille maksettavia palkkioita voitaisiin vastaavasti pienentää, keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen ideoi.
Kunnallisen puoluetuen lisäksi puoluesihteerien työryhmä selvittää muun muassa äänestysikärajan laskemista ja kuntavaalien ajankohtaa.