Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen on pettynyt perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin päätökseen olla asettumatta ehdolle tulevissa europarlamenttivaaleissa. Väyrynen kertoo pettymyksestään blogikirjoituksessaan maanantaina.
Väyrysen mukaan hänen tammikuinen ilmoituksensa asettua ehdolle oli vastaus Timo Soinin esittämään kilpailuhaasteeseen, koska Soini asetti tavoitteekseen tehdä perussuomalaisista eurovaalien suurimman puolueen. Väyrynen kertoi pyrkivänsä siihen, että keskusta nousisi suurimmaksi puolueeksi.
Väyrysen mukaan Soinin jättäytyminen sivuun saa Väyrysen harkitsemaan uudelleen omaa ehdokkuuttaan.
- Osa vaalien viehätyksestä meni, Väyrynen kirjoittaa.
Soinin poisjättäytymisen lisäksi Väyrystä arveluttavat myös osa keskustan vaalivalmistelusuunnitelmista. Väyrysen mukaan esimerkiksi mahdolliset vaaliliittosuunnitelmat RKP:n kanssa eivät hyödyttäisi keskustaa millään tavalla, mutta vaaliliitto vaikeuttaisi puolueen vaalityötä.
- Se johtaisi taktikointiin. Ääniä pyrittäisiin keskittämään muutamalle ehdokkaalle, emmekä saisi aikaan laajaa ja yhtenäistä vaalityötä, Väyrynen arvioi.
Väyrynen kritisoi myös suunnitelmaa, että keskusta sitoutuisi hyvissä ajoin ennen vaaleja liittymään yhä europarlamentin liberaaliryhmään ALDEen.
- ALDE-ryhmä on yltiöliberaali ja hyvin liittovaltiohenkinen. Keskustan tärkeimmät tavoitteet eivät saa siinä osakseen sanottavaa vastakaikua, Väyrynen kirjoittaa.
ALDEn sijaan Väyrynen ehdottaa perustettavaksi uutta ryhmää, joka kehittäisi unionia itsenäisten valtioiden liittona.
Väyrynen kertoo olevansa valmis olemaan mukana nostamassa keskustaa Suomen suurimmaksi puolueeksi, mutta tietyin ehdoin.
- Jos puolue itse pilaa vaalimenestyksensä, on ehkä parempi jättäytyä sivuun ja alkaa valmistautua eduskuntavaaleihin.
Paavo Väyrysen blogikirjoitukseen