Lapin liiton kehittämisjohtajan valinta on politisoitunut, sanoo Lapin perussuomalaiset. Puolue ei tyydy tähän.
- Me haluamme, että nyt tapahtuu poliittisen ilmapiirin muutos, toteaa Lapin perussuomalaisten puheenjohtaja Jukka Paakki tiedotteessaan.
Perussuomalaisten piirihallitus kritisoi sitä, että Lapin liiton hallitus on kutsunut haastatteluun torniolaisen Tarja Tapion (vas.). Perussuomalaiset pitää tätä merkkinä siitä, että paikalle yritetään ujuttaa vasemmistoliiton edustaja.
Perussuomalaisten mukaan vasemmistoliitolla ei ole oikeutta pitää paikkaa itsellään.
Kehittämisjohtajan paikka tuli avoimeksi, kun tehtävää hoitanut Marko Varajärvi valittiin vasemmistoliiton puoluesihteeriksi.
Varajärven paikka olisi tullut haettavaksi muutenkin, koska Korkein hallinto-oikeus piti voimassa Rovaniemen hallinto-oikeuden päätöksen, jolla se kumosi kehittämisjohtajan vuonna 2009 tapahtuneen virkavaalin.