Korkein oikeus on hylännyt laitonta nettiuhkausta koskeneen syytteen. Internetin keskustelupalstalla vuonna 2010 esitetty uhkaus kohdistui silloiseen pääministeri Matti Vanhaseen ja valtiovarainministeri Jyrki Kataiseen.

Vuonna 1965 syntynyt mies uhkaili Vanhasta ja Kataista muun muassa ampumisella. Hän uhkasi myös räjäyttää koko eduskunnan taivaan tuuliin.

Kirjoitus ei ollut päätynyt Vanhasen ja Kataisen tietoon, vaan kirjoitukseen kiinnitti huomiota poliisi, joka toimitti uhkauksen valtioneuvoston turvallisuusviranomaisille.

Syyttäjä vaati rangaistusta laittomasta uhkauksesta, koska uhatuilla oli hänen mukaansa perusteltu syy pelätä turvallisuutensa puolesta.

KKO päätti kuitenkin hylätä syytteen, koska uhatut henkilöt itse eivät olleet tietoisia kirjoituksesta eivätkä siten olleet pelänneet henkilökohtaisen turvallisuutensa olleen vakavassa vaarassa.

Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat aiemmin päätyneet samaan lopputulokseen.