Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) pitää Stora Enson irtisanomispäätöksiä suurena takaiskuna Suomelle, mutta sanoo ymmärtävänsä yhtiön toimet.
Vapaavuoren mukaan globaali kilpailu on muuttunut niin kovaksi ja julmaksi, että maailmanmarkkinoilla selviävät vain kaikkein kilpailukykyisimmät.
Stora Enso ilmoitti tänään tiistaina irtisanovansa maailmanlaajuisesti 2 500 työntekijää, joista 650 Suomen tehtailta.
Suomen kilpailukyvyn kohtentamiseksi ministeri Vapaavuori sanookin Suomen tarvitsevan nyt laajan ja maltillisen palkkaratkaisun. Vapaavuoren mukaan hänelle on ihan sama mikä palkkaratkaisun muoto on, kunhan lopputulos vain on maltillinen.
Vapaavuori lupaa hallituksen tukevan ratkaisua omilla veroratkaisuillaan.
- Jos sovulle on edellytyksiä, niin hallituksen pitää pystyä tulemaan esimerkiksi tuloverotuksen kautta vastaan.
- Toisaalta valtiontalouden liikkumatila on rajallinen ja mihinkään merkittäviin vastaantuloihin ei ole mahdollisuuksia, kuten esimerkiksi muutamia vuosia sitten.
Yle Uutisten tietojen mukaan työmarkkinoiden keskusjärjestöjohtajat tapaavat tänä iltana ja tunnustelevat mahdollisuuksia laajaan tulosopuun. Keskusjärjestöjohtajien lisäksi keskusteluihin osallistuu myös Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen.