Kultarannan keskustelut

> Osa 1 - Kesto: 105 min

> Osa 2 - Kesto: 89 min

Tasavallan presidentin Sauli Niinistön isännöimässä keskustelutilaisuudessa on pohdittu aamupäivällä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Useissa puheenvuoroissa korostettiin sitä, että talouspolitiikkaa on nykyään yhä selvempi osa ulkopolitiikkaa.

Esimerkiksi talousvaikuttaja Björn Wahlroos sanoi, että Euroopan ehdottomasti suurin uhka ovat taloudelliset näkymät. Hän ennakoi, että taloustilanne tulee dramaattisesti heikentämään Euroopan painoarvoa maailmassa.

Talouden ja ulkopolitiikan limittymisen näki myös eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb (kok.). Hän sanoi, että esimerkiksi diplomaattikunta on erittäin suuressa murroksessa, kun resurssit pienenevät ja verkkoa pitäisi laajentaa.

- Diplomatian tulevaisuus on bisneksen tekemistä, hän sanoi.

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) painotti vasta hyväksytyn Team Finland -strategian merkitystä.

Puolueeton vai ei?

Keskustelussa pyöriteltiin myös Suomen liittoutumisen astetta ja suhdetta Natoon. Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Anderson sanoi, että Suomen olisi tärkeää määritellä itse itsensä liittoutumattomaksi. Hän kysyi ministereiltä, mikä tilanne on.

Puolustusministeri Carl Haglund (r.) myönsi, että Suomi on lähentynyt Natoa, ja että siitä on puhuttu julkisuudessa vähän.

Useissa puheenvuoroissa toivottiin ulkopoliittisen keskustelun laajentamista siihen, minkälaista politiikkaa Suomi haluaa tehdä, ja minkälaisissa kokoonpanoissa sitä mahdollisesti tulevaisuudessa tehdään.