Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) vastasi eduskunnan kyselytunnilla jälleen kerran Kreikka-vakuuksia koskeviin kysymyksiin. Vakuuskysymyksiä esittivät molempien oppositiopuolueiden, perussuomalaisten ja keskustan, kansanedustajat.
- Myönnän, että luulin jo ymmärtäneeni, mitä tämä sopimus pitää sisällään. Mutta sen jälkeen, kun kuulin korkeita asiantuntijoita viimeisen kerran, joudun sanomaan, että en ymmärrä, miten se sopimus on rakennettu ja mitä se pitää sisällään, sanoi talousvaliokunan puheenjohtaja Mauri Pekkarinen (kesk.).
Myös keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä arveli, ettei kovinkaan moni ole ymmärtänyt, mistä sopimuksessa on kyse.
- Mun mielestä tämä asia pitäisi käsitellä vielä sillä tavalla, että jokainen, ja myöskin kansalaiset ymmärtävät, mistä tässä on kysymys, hän sanoi.
Sipilä kysyi, aikooko Urpilainen selvittää asiaa vielä esimerkiksi piirtämällä tai rautalangasta vääntämällä.
Urpilainen luetteli käyneensä henkilökohtaisesti kertomassa vakuuksista muun muassa useissa eduskuntaryhmissä ja eduskunnan valiokunnissa.
- Minulla on se olo, että informaation puutteeseen se ymmmärrys ei voi kyllä jäädä. Vaan nyt on kysymys siitä, että haluaako myös ymmärtää tätä järjestelyä. Jos koetaan, että sitä vielä halutaan piirtäen tai rautalangasta vääntäen läpi käydä, niin minulla valmiutta siihen löytyy, hän sanoi.