Mistä on kyse?
Hallituksen suunnittelema sosiaali- ja terveyspalvelutoimintojen uudistus ei miellytä Ruskon kokoomusvaltuutettuja. Ruskon Kokoomuksen mukaan se ei hyväksy sitä, että Turun seudulla keskuskaupunki järjestää sosiaali- ja terveystoimen palvelut ja muiden osuudeksi jää pelkkä maksaminen.
Turkulaisen kansanedustajan Petteri Orpon (kok.) johdolla sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämistä suunnitellut työryhmä päätti, että perustason sosiaali- ja terveyspalvelualueet muodostuisivat yli 20 000 asukkaan kunnista ja vähintään 50 000 asukkaan kunnat voisivat järjestää laajan perustason palveluita.
Hallituksen ajama sote-uudistus merkitsee Ruskolle pelkkää maksajan roolia, sanoo kunnanhallituksen puheenjohtaja Sisko Hellgren Kokoomuksesta.
- Mikäli tällainen esitys tullaan virallisesti lakiesityksenä antamaan, me siirrymme koko ryhmä pois kokoomuksen valtuustoryhmästä.
Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki yhdeksän ruskolaista kokoomuslaista valtuutettua siirtyisivät uuteen perustettavaan valtuustoryhmään.
Hellgren sanoo, että kyseessä on pelko lähipalveluiden puolesta.
- Kehyskunta, joka on maksumiehen roolissa, ei pysty vaikuttamaan palveluiden sisältöön. Näemme uhkana sen, että lähipalvelut ovat vaarassa. Tätä emme halua. Lähipalveluilla voimme vaikuttaa siihen, että kustannukset pysyvät kurissa.
Vaalilupauksia ei pidetty
Ruskolaiset kokoomusvaltuutetut ovat pettyneitä hallituksen linjaan.
- Ennen vaaleja puhuttiin, että pakkoliitoksia ei tule. Tässä tilanteessa kyllä viedään edellytykset toimia itsenäisenä kuntana.
Ruskon kokoomuslaiset vetoavat Helsingin Sanomien viime syksynä tekemään selvitykseen, jonka mukaan Rusko on Suomen paras kunta.
- Meidän verotulot asukasta kohti ovat pienemmät kuin keskuskaupungilla. Meidän valtionosuudet ovat pienemmät. Olemme pienillä rahoilla pystyneet toteuttamaan kuntalaisille sellaiset palvelut, joihin he ovat tyytyväisiä.
Hellgrenin mukaan Kokoomuksen puoluetoimistossa ollaan tietoisia Ruskon valtuustoryhmän päätöksestä. Asiaa ei ole kommentoitu kuitenkaan mitenkään.
Tiukat ajat ovat edessä
Ruskollakin kunnan talous on siinä tilanteessa, että säästöjä on mietittävä.
- Verotulojen ja valtionosuuksien pienenemiset aiheuttavat päänvaivaa ja säästötoimia mietimme. Yt-neuvotteluita ei kunnassa ole kuitenkaan menossa. Henkilökunnan kanssa yhdessä mietimme muita säästökeinoja.
Hallintokunnat miettivät säästökohteita vielä kesäkuun aikana. Kunta myös asettaa taloustyöryhmän, joka valmistelee rakenteellisia muutoksia. Kunnan tuloveroprosenttia harkitaan nostettavan 0,5 prosenttiyksikköä. Nyt veroprosentti on 18,25.
Kunnan luottamushenkilöt muun muassa nostavat kesä- ja syyskuun kokouksissa vain euron kokouspalkkiota.
- Tietysti tämä on pieni, mutta symbolinen asia, Hellgren toteaa.